2016/04/17

BYRON BAY & SURFERS PARADISE



Otettiin viime maanantaina siis Greyhoundin yöbussi Sydneystä Byron Bayhyn, ja perillä oltiin seitsemän maissa aamulla. Sini oli jo käynyt Byronissa host perheensä kanssa joululomalla, ja olen kuullut paikasta muutenkin pelkkää hyvää. Kuuleman mukaan Byron on melkoinen hippimesta ja fiilis siellä on tosi rento ja suvaitsevainen. Oikeastaan kaikki mitä olin etukäteen kuullut pitikin paikkansa, Byron oli aivan ihana! Pieni kompakti 'kylä' rannalla, paljon joogastudioita ja jos minkälaista kulkijaa kadulla, hyvällä tavalla siis! Hassua muuten miten oon omaksunut tän australialaisen tavan kulkea avojaloin, etenkin Byronissa tämä oli enemmän sääntö kuin poikkeus ja siellä minäkin vetelin menemään biitsiltä ja kaduilta aina vaatekauppoihin avojaloin.





Oltiin Byronissa kolme yötä ja kolme kokonaista päivää. Otettiin kaikkina kolmena päivänä melko rennosti, mm. käveltiin Byron Bay lighthouselle, pestiin pyykkiä, mä kävin aamujoogassa ja Sini lenkillä, haahuiltiin kaupoilla ostamatta juurikaan mitään, käytiin ulkona, makoiltiin biitsillä ja pidettiin sadetta hostellilla. Kolmen päivän aikana nimittäin satoi aika paljon! Ai niin ja tehtiin me yksi puistotreenikin. Ei kumpikaan pystytä näin montaa viikkoa vaan lusmuilemaan niin meillä on tavoitteena kolmisen kertaa käydä jonkinlainen treeni tekemässä.

En varmaan oo edes kirjoittanutkaan, mutta vietiin siis meidän isot laukut Uuden-Seelannin reissun ajaksi Sydneyn keskustan tuntumaan eräälle ihanalle ystävälliselle suomalaisnaiselle säilöön ja haettiin ne silloin maanantaina. Laukkuja junalle raahatessa ja yks kerrallaan portaita alas kantaessa päätin että nyt lähtee, kamat roskiin siis. Siinä Hurlstonen kaupunginosan juna-asemalla nakkasin kahdet kengät roskiin ja Byron Bayssä tein sellaisen karsinnan että Sini jo meinas ettei mulla Suomeen tultaessa oo kuin yksi sukka jäljellä. Oon nyt vasta tajunnut minkälainen hamstraaja oon joissain asioissa, mutta nyt on hyvä olo muutamia kiloja kevyemmillä kantamuksilla!




Byronista jäi siis tosi hyvä fiilis! Kolme päivää siellä oli just sopiva aika olla, ei siellä nyt ihan hirveästi kuitenkaan tehtävää ja nähtävää ole. Perjantaisamuna hypättiin taas bussin kyytiin ja huristeltiin Australian ykkösbilekaupunkiin, Gold Coastin Surfers Paradiseen.

Varattiin hostelli vaan yhdeksi yöksi, siinä on meille bilettämistä ihan tarpeeksi :D Perjantaina saavuttiin perille aikaisin, eli meillä oli tosi hyvin aikaa tehdä kaikkea ennen ulos lähtemistä. Kierreltiin paikkoja ja syötiin Sushi Trainissa lounasta (harvinaista herkkua matkabudjetilla), nukuttiin päikkärit ja käytiin beach marketeilla. Ja pakko kai se on myöntää että sitten mentiin vielä pariksi tunniksi Starbucksin wifille katsomaan Temptation Islandia......





Lähdettiin illalla hostellin porukan kanssa ulos ja oli tosi hauska ilta! Klubi mihin mentiin oli vähän eri luokkaa kuin Suomessa, vessassa oli tyttö laittamassa halukkaiden hiuksia ja löytyipä sieltä muutama prinsessasänkykin. Varmaan ainakin tunnin verran puhuttiin Sinin kanssa yhdestä pojasta, että tuo on muuten varmasti suomalainen tai ruotsalainen, uhosin jopa syödä omat kengät jos näin ei ole. Ennen lähtöä kysyin sitten että mistä hän on kotoisin ja Suomihan sieltä tuli, kyseessä oli turkulainen suomenruotsalainen reppureissaaja, winwin!! Aika hyvin nykyään siis tunnistaa suomalaiset ja ruotsalaiset.





Surfers oli kans just sellanen mitä oltiin kuultu etukäteen. Se ehkä muistutti jollain tavalla Kanariansaarten lomakohteita, pääjutut kaupungissa oli biitsi ja pari shoppailu- ja baarikatua. Kuitenkin tosi kivaa vaihtelua taas, ei mitään valittamista.

Eilen lauantaina hengailtiin biitsillä ja tehtiin rannan tuntumassa lenkki ja treeni ja sitten olikin aika hypätä jälleen bussin kyytiin, tällä kertaa vain tunnin ajomatkan päähän Brisbaneen.

Meillä on muuten käynyt tosi hyvä tuuri (kopkop) meidän hostellien kanssa, sekä Byronissa, Surfersissa että täällä Brisbanessa. Toivotaan että sama meininki jatkuu, vielä ois nimittäin kolme hostellia East Coastilla jäljellä. Tähän mennessä koko reissulla meillä on ollut jo seitsemän eri majapaikkaa, ja joka kerta on saanut vähän jännittää että mitä sieltä on tulossa. Mutta niinku sanoin, hirveen kivoja hostelleja ollut niitä paria Uuden-Seelannin hutia lukuunottamatta.

♥ Elli

P.S Olkoot tämä sitten jonkunnäköinen loppukevennys. Hehheh.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti