KUALA LUMPUR, MALAYSIA

No se Kuala Lumpur... Kerroinki jo vähän alkutunnelmia meidän Malesian visiitille, niin Cheekin sanoin, jatketaan siitä mihin viimeks jäätiin!

Normaalistihan meidän päivät reissussa oli menneet lähinnä aamusta iltaan tukkaputkella painaessa ja majoituksia on käytetty lähinnä nukkumiseen. Nyt kuitenkin pakon edessä 'jouduttiin' ottamaan pikku breikki tähän kympin reissaajat -touhuun. Joka päivä saatiin kuitenkin jotakin nähtyä ja tehtyä, oli se sitten isompi kiertely tai vaan Uber-retki johonkin kohteeseen ja takaisin.

Hauskaa muuten kuinka paljon syyllisyyttä mekin aluksi tuosta suoranaisesta laiskottelusta podettiin, onhan se nyt suorastaan rikos ja vääryys maailmaa kohtaan nukkua pidempään kuin kahdeksaan, ehkä jopa kymmeneen, ja käydä päivälläkin hotellihuoneessa vähän pötköttelemässä! Ajatella! Ihan keskellä päivää! Hoksattiin sitten siinä jossain vaiheessa että hetkonen, näinhän ne 'normaalit' ihmiset täysissä ruumiin ja sielun voimissaan (mitä me ei siis oltu kumpaakaan) taitaa lomamatkojaan tehdä, nukkua pitkään ja vaikka päiväuniakin.

Batu Caves

Vietettiin Kuala Lumpurissa neljä kokonasta päivää, joiden aikana kaikesta huolimatta saatiin aikalailla kaikki must see -listaan päätyneet asiat nähtyä. Käytiin Jalan Alor street food -kadulla, Batu Caveseilla ja totta kai tsekkaamassa kuuluisat Petronasin kaksoistornit. Tehtiin pieni visiitti myös Lake Gardenseille ja siellä perhostaloon. Käytiin myös kiertelemässä Bukit Bintangin shoppailualueella, vierailtiin Malesian kansallismuseossa (super mielenkiintoinen!!), Chinatownissa ja Central Marketseilla.

Petronasin tornit oli tottakai ihan mahtava näky niin päivänvalossa, iltahämärässä kuin pilkkopimeässäkin. Batu Caves oli myös hieno kokemus, aivan kuin kaikki uskonnolliset nähtävyydet mitä reissun aikana nähtiin. Chinatown ja keskustan marketit eivät myöskään taaskaan pettäneet. Jos johonkin niin Chinatowneihin voi aina luottaa!

Uskonnosta puheenollen, suurin uskontoryhmä Malesiassa on islam, mikä näkyi jonkin verran myös katukuvassa. Haluttiin nähdä Kuala Lumpurin kansallismoskeija, ja meidän onneksi (tai epäonneksi) saavuttiin paikalle juuri rukouskutsun aikaan. Oli aika epätodellinen/pelottava/epäkunnioittava/siisti fiilis, kun yhtäkkiä kaikki ihmiset sun ympärillä lähtee vaeltamaan samaan suuntaan kuin jossain hypnoosissa. Aika nopeasti luikittiinkin siitä sitten sivummalle seurailemaan ihmisvilinää. Jännä juttu muuten, tuolla varsinkin ja muissakin muslimimaissa mietin tosi paljon sitä olinko tarpeeksi kunnioittava paikallista uskontoa kohtaan ja eihän kukaan nyt loukkaannu kun mulla on aika epäpeittävät farkkusortsit ja t-paita päällä. Tottahan muslimien pukeutumissäännöt on tiukemmat ja no, edes olemassa, toisin kuin meillä luterilaisilla, mutta ei kai Suomessakaan kukaan koko aikaa murehdi paikallisen uskonnon kunnioittamista? Ehkä se islamin erilaisuus ja viimeaikaiset kansainväliset tapahtumat on iskostuneet munkin mieleen niin paljon, että jo rukouskutsun kuulemineen saa ihokarvat pystyyn ja aiheuttaa pelonsekaisen kunnioitusrefleksin. Eikä sitä nyt ketään tietenkään halua loukata niinkin pienellä asialla, kuin pukeutumisella, johon kuitenkin voi itse vaikuttaa. Erilaisiin temppeleihin ja moskeijoihin puettiinkin meidän 'rantarätit' jalkojen peitoksi ja monissa paikoissa se olikin ihan sääntönä näin tehdä.

Kaikesta riippumatta ja siitä johtuen meillä oli tosi hauskaa Kuala Lumpurissa! Vaikka visiittin mahtuikin ennätysmäärä lääkärikäyntejä ja nukkumista, saatiin nähtyä ja tehtyä myös aika paljon. Kaksi asiaa jotka jäi enemmän tai vähemmän harmittamaan on teeviljelmävierailun jääminen väliin ja se, ettei vatsavaivojen takia oikein päästy nauttimaan malesialaisesta ruuasta.

Seuraavan kerran seikkaillaankin Thaimaassa!

♥ Elli

I'M COMING HOME

Sattuneista syistä on reissukertomukset jääneet nyt vähän vähemmälle, mutta julkaisen kuvia sitten varmaan kotoa käsin, sillä ainakin Kuala Lumpurin tarinat on jo luonnoksissa puolivalmiina odottamassa.


Aikalailla tasan 9 kuukautta maailmalla ja nyt olis pari Finnairin lentoa lennettävänä kohteena Oulu Finland. Miten on sitten mennyt noin niinkuin omasta mielestä?


No eihän se ihan mennyt. Tai no meni mutta ei ihan sillä tavalla kuin suunniteltiin. Kuala Lumpurissa viimeisenä päivänä mun olo huononi ja Sinin pakottamana käveltiin sitten kolmatta kertaa Kuala Lumpurin sairaalaan ja sain sieltä lääkkeitä vatsaongelmiin. Kyseisessä sairaalassa oli sen verran tultu ravattua että hoitajat jo muisti meidät ja kyseli multa että miten mun 'rabies-ystävä' voi :D (hoxhoxhox Sinillä ei siis mitään rabiesta oikeasti ollut, siihen vaan haettiin pitkin maailmaa rokotuksia apinanpureman takia).


Krabilla, jonne lennettiin Malesiasta, oltiinkin jo yksi kokonainen (!!) päivä lähes täysissä voimissa, kunnes illalla aloin tuntemaan oloni vähän kummalliseksi. Yöllä vessaan seiniä pitkin hoiperrellessa oli pakko myöntää että kuumetta taisi olla ja aika paljon (t. en usko kuumeeseen) ja aamulla herätessä ei todellakaan enää ollut mikään maailmanvalloittaja -olo. Jatkettiin kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan ja lähdettiin kohti Koh Lantaa, jossa minä kuumeilin pari päivää ja öisin googlettelin 'kuume ja Thaimaa' -haulla diagnooseja. Sieltä auki lävähti pelkkää denguekuumetta ja kun oireet (kuume, kipu silmien 'takana', ruokahaluttomuus, kutina) täsmäsivät nakkasin puoliläpällä Sinille että kyllä me nyt sen rabieksen seuraksi tästä vielä denguekuume napattiin. Mun olo parani sen parin päivän jälkeen melkein normaaliksi (tai no joo, tässä vaiheessa en tyyliin enää muistanut mikä on normaali olo..), mutta sitten olikin Sinin vuoro. Syötiin rehellisesti sanottuna varmaan melkein viikon ajan melkkiä mehujäitä ja Selena Gomez -tuutteja ja vettä, ei vaan ollut kummallakaan ruokahalua nuudeleihin ja riisiin asti.


Viime lauantaina lähdettiin veneellä Koh Phi Phille ja koska mun kämmenien ja jalkapohjien tosi outo kutina oli edennyt yöunet vieväksi halusin hakea lääkäristä antihistamiineja ja Sinikin varovasti sitten kysyi että pitäisiköhän oikeasti käydä se denguekuume tarkistamassa. Ja hyvä että mentiin.


Diagnoosina oli siis se denguekuume, meille molemmille. Denguekuumetta voi jokainen googletella, mutta tiivistettynä se on siis viruksen aiheuttama tauti, joka leviää hyttysten välityksellä ja johon ei vielä ainakaan tunneta parannuskeinoa. Ensimmäisellä kerralla taudista ei pitäisi olla hengenvaaraa mutta ilmeisesti se vaara kuitenkin on jossain määrin olemassa kun lääkäri niin huolissaan tuntui olevan. Jotkut vereen liittyvät luvut (englanniksi platelet level) siinä oli Sinillä hyvin alhaalla, mulla onneksi jo normaalit. Just denguekuumeessa on tyypillistä että tuo lukema laskee ja laskee ja sen ollessa tosi alhaalla on vissiin vaarana kaikenlaiset ulkoiset ja sisäiset verenvuodot ja sokkitila. No mutta se tästä hyvin ammattimaisesta lääketieteellisestä osiosta :D


Enivei lääkäri määräs Sinille tipan ja he sitten ravasivat neljän tunnin välein meidän hotellihuoneessa ottamassa verikokeita tms. Pakko muuten tässä välissä kehua tätä lääkäriklinikkaa, ihan sairaan hyvä palvelu! Meidän hotelli sattui kätevästi olemaan klinikan naapurissa, ja sympaattinen kaksikko sieltä aina koputteli öin ja päivin meidän huoneen oven takana pyydellen anteeksi häiriötä.

Oli muuten varmaan elämäni pisimmät päivät kun ainoina tapahtumina oli lääkäreiden ja hoitsujen visiitit ja niiden välissä neljä tuntia aikaa stressata ja murehtia. Lääkäri lätkäisi jonkunnäköisen matkustuskiellon arvojen pysyessä aina vaan reippaasti alle rajojen. Tässä vaiheessa Sinillä kyllä oli jo ihan normaali olo, ja sen takia päätettiin enivei ottaa paatti maihin Phuketiin. Phuketissa mentiin Phi Phin lääkärin käskystä sairaalaan verikokeisiin ja odottelemaan tuloksia. Niitä tuovan lääkärin ilme oli näkemisen arvoinen kun saatesanojen 'your platelet level is very low, 110' (aiemmin 60-80, normaali 150 ja yli) jälkeen nakattiin Sinin kanssa ylävitosia ja hyvä ettei voiton tanssia vedetty. Ihan oikeasti maailman paras fiilis, arvot oli vihdoin lähteneet nousemaan kunnolla!!


Denguekuumeeseen kuuluu sellainen mukava parin viikon jälkitautivoimattomuus, niin ei tässä ihan vielä kumpikaan maratoonikunnossa olla, mutta voi luoja tuntuu hyvältä kaiken sen sairastelun jälkeen tuntea olo NORMAALIKSI. Ennen tätä saakutin denguekuumetta ollaan kaikki pienet ja isommat vastoinkäymiset samantien käännetty jotenkin positiivisiksi (ihan kiva uusi luonteenpiirre muuten), mutta siinä vaiheessa kun Phi Phillä tuomio langetettiin ja huoneen check in -aikaankin oli vielä pari tuntia aikaa istuttiin hotellin portaille ja oikeasti märsäsin säälittävänä varmaan 15 minuuttia. Parin seuraavan päivän aikana hoettiin vuorotellen aamusta iltaan miten ainoa asia mitä halutaan on mennä kotiin.


Voin muuten kertoa, että tässä varsinkin reissatessa on oma arvomaailma mennyt ihan uusiksi. Siinä missä ennen suurin huolenaihe oli rusketus ja parit aussikilot on yhtäkkiä nyt maailman kiitollisin olo kun on ihan kohta koneessa kohti Suomea (suunnilleen) yhtenä kappaleena. Vaikka meillä suurin osa sairaaloista onkin ollut tosi hyviä on pakko myös ylistää Suomen terveydenhuoltoa ja sitä, että Suomessa ylipäätänsäkin aina tietää että asiat hoituu. On myös aika iso arvostus noussut puhdasta juomavettä kohtaan, ja sitä, että ravintolassa uskaltaa syödä kaikkea ilman pelkoa ties mistä taudeista.


Meidän englannin kieli on myös noussut ihan uudelle levelille (tai no...) kun nykyään kieliopin ja kohteliaisuussanat korvaa mahdollisimman vähäsanainen ja suurivolyyminen lausuminen intialaissksentilla. Siinä on mun vinkki Aasiassa selviämiseen, näin tulet parhaiten ymmärretyksi. (Esim. ei näin: 'excuse me, I was wondering if I could possibly get some more milk' vaan: 'MILK')


No nyt ollaan täällä Singapore Changin ihanalla maailman parhaalla lentokentällä ja sen enempää takaisin tästä sairaskertomuksesta reissublogin puolelle poikkeamatta on ihan pakko hehkuttaa kuinka superi kaupunki Singapore on. Siisti ja viihtyisä, ihmiset ymmärtää normaalivolyymista  puhetta ja sääkin on ollut vähän miellyttävämpi.

Tuntuu aika uskomattomalta, että kaiken tuon lentokielloilla uhkailemisen ja sairastelun jälkeen täällä sitä nyt ootellaan Finnairin lentoa KOTIIN. Kun hypättiin meidän Uber-kyytiin (oih mikä symppis kuski taas) kuski kysyi, että kotiinkos sitä ollaan menossa, how sad. Vilkaistiin Sinin kanssa toisia tyhmä virne naamalla ja sanottiin yhteen ääneen 'no, actually not sad at all'.


Nyt ei voi muuta sanoa kun että huhhuh mikä seikkailu ja ihana olla pian taas kotona äidin ruokapatojen ja isin vitsien äärellä ❤️

❤️Elli

P.S Mulla on siis jakamatta kuvat ja tarinat Kuala Lumpurista, Thaimaasta ja täältä Singaporesta, että stay tuned, päivittelen varmasti jetlageissani nekin tänne lähipäivinä/viikkoina!!

GILI ISLANDS

Hellurei täältä Kuala Lumpurista! Täällä ei tosiaan oo suunnitelmat menneet ihan niin kuin siinä kuuluisassa Strömsössä ja tälläkin hetkellä kirjoittelen tätä postausta pehmeistä hotellilakanoista. Meidän lennon piti olla perillä ennen kello yhtä yöllä, mutta loppujen lopuksi päästiin hotellille aamuseitsemän jälkeen. Kaikenlaisia öitä on tässä tullut koettua, eikä tuo ollut edes pahimmasta päästä, mutta jotenkin se vaan vei mehut meistä ihan kokonaan. Mun mahan epävakaisuus ei myöskään loppunutkaan Indonesiaan vaan sitä on tässä podettu jo neljättä päivää. Sama iski myös kuumeen kera Siniin ja se yhdistettynä tuohon huonoon yöhön ja tämän kaupungin kuumuuteen (real feel 48) ja ukkoseen on saanut meidät luopumaan ainakin yhdestä isommasta suunnitelmasta kokonaan. Yllätyshyökkäyksen sattuessa kun mielellään tietää missä lähin vessa on! Ja jos ihan totta puhutaan meille taisi tähän samaan syssyyn iskeä myös pieni matkustamisen burn out. No mutta nyt on saatu voimia keräiltyä (hehe tein just tänään sen minkä oon aina halunnut tehdä, laitoin do not disturb -kyltin meidän oveen) ja Thaimaassa ollaan varmasti jo entisellään! Onneksi ollaan saatu kuitenkin Kuala Lumpuriakin kierreltyä lähes kaikilta osin mitä haluttiinkin. Mutta asiaan!

Bookattiin meidän venematkat Gilin saarille meidän hostellin kautta melko suolaiseen 600 000 IDR (40€) hintaan. Näitä laivamatkojen kaupustelijoita oli joka kadun kulmalla ja voi olla, että oltais saatettu löytää tuo jonkun euron halvemmallakin, mutta näin tää meni vähimmällä säätämisellä. Shuttlebussi tuli hakemaan meitä 6.30 aamulla (tai no eihän ne ajat siellä niin justiinsa ollu, tais olla kello jo 7 ku bussi kurvas hostellille) ja suunnattiin ajomatka Padang Baihin, joka on yks rannikon kaupungeista, joista laivat kulkee Gileille.

Gilin saaria on kolme vierekkäin, Air (perhelomailijoille), Meno (se vähiten meno, lähinnä honeymoon kohde) ja Trawangan, jonne me suunnattiin. Saarilta on tosi helppoa ja halpaa tehdä päiväretkiä toisille saarille, ja näin mekin tehtiin yhtenä päivänä. Alunperin meidän oli tarkoitus olla Gili T:llä vain 2 yötä, mutta onneksi päätettiinkin ottaa kolmaskin yö.

Tässä reissatessa on kuullut jos minkälaista tarinaa ja kertomusta, mutta nyt venematkan aikana kuultiin kyllä yksi hurjimmista. Meidän viereen yläkannelle istui englantilainen pariskunta, joiden kanssa alettiin juttelemaan. He alkoivat tarkistelemaan veneen turvasysteemit, tyyliin 'jaa pelastusliivit on tuolla, pelastusvene tuossa...' ja alkoivat sitten selittää tätä. Viime joulukuussa he olivat olleet matkalla Panamalta Kolumbiaan, kun heidän veneensä ajoi karille keskellä yötä kapteenin nukahdettua. Kaikki 11 matkustajaa selvisivät, mutta huhhuh mikä tarina. Pariskunta on matkustellut jo 7 vuotta ja heillä on varmasti paljon muitakin uskomattomia tarinoita kerrottavana. Tässä linkki englanninkieliseen DailyMailin juttuun ja videoon, jonka löysin tapahtuneesta klik!

Gilin saarilla ei ole moottoriajoneuvon moottoriajoneuva, ja ainoa tapa kävelemisen ja pyörän vuokraamisen lisäksi liikkua ympäriinsä ovat hevosvaunut. Luulen, että tämä osaltaan vaikutti saaren ilmapiiriin ja siihen, miten rento fiilis siellä koko ajan oli. Tai siis, minkä muunkaanlainen fiilis voi olla jos autojen jarru- ja tööttäysäänien sijasta kuuluu kavionkopsetta, hevoskärryjen kulkusten kilinää ja käsipelillä toimivan töötin ääniä?

Gileillä käy paljon ruotsalaisia ja olipas siellä Suomikin manittu! Torilla tavataan!

Varattiin paripäivää etukäteen meille Mango Tree -niminen homestay, joka osoittautui aivan napakympiksi! Niin sympaattiset paikalliset pojanklopit auttamassa ja tarjoilemassa aamupalaa ja vielä sympaattisempi todennäköisesti eurooppalainen nainen omistajana. Hintaa tais olla taas alle 10€/yö/hlö, johon sisältyi siis aamupala. Ja joka kerta kun menoiltamme palattiin Mango Treehen, oli joku huutamassa 'welcome home!'. Pojille oli myös selvästi opetettu, että 'yes please' on erittäin kohteliasta sanoa, ja veikkailtiin Sinin kanssa montako kertaa tämä kuullaan aina kun puhuttiin heille :D

Meidän 'kodin' pihalla pyöri kaksi kissanpentuakin!

Ensimmäisenä päivänä vuokrattiin pyörät alle ja polkaistiin saari ympäri. Tähän aikaa meni reippaasti alle tunti, sen verran pieni saari kyseessä. Illalla löydettiin myös paikalliset night marketsit, joilta jokainen ilta käytiinkin hakemassa ruokaa. Koettiin myös jänniä hetkiä, sillä juuri kun illalla palattiin Mango Treehen, menivät sähköt. Omistaja sanoi sähköjen voivan olla poissa viidestä minuutista kolmeen päivään, kuulemma näin on käynyt ennenkin. Hän kipaisi ostamaan kynttilöitä ja me sitten istuttiin iltaa meidän omalla pikku kuistilla, aika siistiä. Sähköt palasivat vajaan tunnin päästä, ja niin saatiin sitten mekin illan Temptation Island pyörimään :D

Gilit on muunkin Indonesian tapaan islaminuskoisia saaria ja näimpä saimme kuunnella päivittäin rukouskutsua parinsadan metrin päässä sijaitsevasta moskeijasta. Meinas suoraan sanottuna iskeä pieni epätoivo, kun ensimmäisenä päivänä jollotus alkoi 3-4 aikaan iltapäivällä ja hiljeni seuraavana aamuna kuuden maissa (ei muuten varmaan tullut livenä...). Mutta onneksi tämä taisi olla joku spesiaalipäivä, muina päivinä tätä kuului vain silloin tällöin!

Otettiin kaikki irti ensimmäisestä aamusta saarella ja herättiin jo ennen kuutta katsomaan auringonnousua. Meidän seuraan liittyi kaksikin eri baarista kotiin matkalla ollutta parivaljakkoa ja voitte kuvitella minkä tasoista keskustelua saatiin aikaan :D No ei, oli taas kiva jutella kieliasioista ja aksenteista brittipoikien kanssa. Kyllä meillekin vielä tuo maailman kaunein aksentti saadaan, osataan sanoa jo 'turtle' brittiläisittäin!

Muuten päivän suunnitelmiin kuului päiväretki Gili Airille, jossa tällä kertaa käppäiltiin vielä minimaalisempi saari ympäri noin tunnissa ja asetuttiin biitsille. Tosi kiva fiilis täälläkin, mutta Gili T on edelleen se lemppari!

Illalla käytiin nappaamassa kuvia 'turistikeinulla' ja tavattiin haaksirikkopariskunta jälleen. Otettiin sitten toisistamme kuvia ja voi kuinka herttaisia he olivatkaan. Varmaan miljoonannen kerran, mutta matkustamisen parasta antia on kyllä ihmiset!

Viimeisenä päivänä vuokrattiin taas pyörät ja tällä kertaa myös snorkkelit ja lähdettiin biitsille! Ei tarvinut kauaa snorklailla toinen toistaan värikkäämpien kalojen keskellä kun bongattiin kilpikonna! Tämä yksilö oli yli puolimetrinen ja kuin siistiä taas oli nähdä tuollainen otus luonnossa. Ei muuten naamasta paljoa eronnut meidän Helmistä (joka oli muuten kuulemma loukkaantunut, kun kuuli että kaveeraan muiden konnien kanssa...). Myöhemmin kävin vielä yksinään polskimassa ja löysin todennäköisesti saman kaverin uudelleen. Aika hieno fiilis kun käytiin siinä yhtä aikaa nappaamassa happea pinnalla ja vähän pääsin kilvestäkin hipaisemaan. Luonto on ihmeellinen ♥

Seuraavana aamuna olikin meidän aika jatkaa matkaa, ja nyt oli muuten ensimmäisen kerran sellainen fiilis että ei millään haluaisi lähtä seuraavaan paikkaan. Ei vissiin Gilikään meistä halunnut päästä eroon vielä, oli nimittäin pieniä tikettiongelmia. No, muutamien tiukkojen keskusteluiden jälkeen päästiin kuin päästiinkin veneeseen takaisin kohti Balia!

Jos jäi vielä jotenkin epäselväksi, niin Gili T oli kyllä mun ihan ehdottomasti lempparipaikka Balin reissun aikana. Olihan sitä turistikrääsää sielläkin, mutta jotenkin ei niin ahdistavissa määrin kuin muualla. Siellä vaan oli jotenkin hyvä olla, ehkä tuo saarielämä onkin mua varten! No onneksi on saarisuunnitelmia Thaimaaseenkin ;)

♥ Elli

P.S. Ei muuten vielä kovin montaa kertaa oo tullut semmoinen olo, että olispa rinkka, mutta nyt voi sanoa että pikkuisen tuli. Nimittäin kun saavuttiin Gilille laskeuduttiin me suoraa veneestä veteen ja laukut nakattiin alas tyylillä 'ota koppi', jonka jälkeen niitä sai sitten vetää rantahiekalla, kunnes pääsi kuoppaiselle ja kiviselle maantielle. Yhden pienen ja yhden 26 kg (HEAVY!!!-tarralla varustetun) vetolaukun kanssa ei paljoa naurattanut.