CHRISTMASSY THOUGHTS

Eilen oli ensimmäinen päivä. Ensimmäinen joulukuuta. Tämä kuukausi tarkoittaa siis tietysti lunta ja pakkasta, pimeitä iltoja, kynttilöitä, pipareita, joulutorttuja, glögiä, kauneimpia joululauluja, jouluvaloja, omaa pientä joulukuusta mulle ja Helmille, pikkujouluja, joulukinkkuhaaveilua, tonttulakkeja, lahjojen ostoa, joulukalenteria...

Mutta. Eilen ei ollut pelkästään ensimmäinen joulukuuta, vaan Australian kesän virallinen ensimmäinen päivä. Ei ole paljon lunta tai pakkasta näkynyt ja illoistakin on tulossa koko ajan valoisampia. Yhden pahan piparin olen syönyt ja puolikkaan joululaulun kuunnellut. Erilainen joulukuu tulossa siis!

Olen niin jouluihminen kuin voi vain ihminen olla. Normaalisti alan laskemaan päiviä jouluun syyskuussa ja viimeistään marraskuussa on jo joulufiilis täysillä päällä. Tänä vuonna en oikeastaan ole edes yrittänyt päästä joulufiilikseen, onhan se aika vaikeaa kun ulkona paahtaa aurinko ja toppatakin sijasta vakkariasuste on bikinit. Tajusin myös yhtäkkiä, ettei mulla ole edes joulukalenteria! Loppujen lopuksi päädyinkin tekemään sen itse enkä itselleni vaan mun rakkaille pojille.......

Sain siis eilen idean pienestä joulumielenvirityskalenterista, jonka ensimmäinen 'luukku' on pieni, vajaan metrin korkuinen, joulukuusi ja kirje joulupukilta. Joka päivä pojat saavat kuuseen uuden koristeen ja viimeisenä päivänä loppuhuipennuksena pienet tähtivalot. Koska sain tämän idean eilen ja illalla väkersin 'luukkuja', saivat pojat tänään kahden ensimmäisen päivän luukut. Voi sitä hämmästyksen määrää kun ovella odotti joulukuusi ja kirje ihka oikealta joulupukilta Suomesta asti!

Tällaisilla pienillä jutuilla koitan saada itsellekin joulumieltä, ja eiköhän se sieltä pikkuhiljaa tule kun sunnuntaillekin on kivoja itsenäisyyspäivän suunnitelmia Sinin ja Hannan kanssa. Linnanjuhlat jää tältä vuodelta ainakin livenä välistä mutta aiotaan sen sijaan katsoa Joulutarina ja syödä suomalaisia herkkuja. Parin viikon päästä Etelän Ristin Seurakunta järjestää myös kauneimmat joululaulut täällä Sydneyssä, joten luultavasti sinne on mentävä!

Niinkuin host-äitikin totesi, mulla on koko loppuelämä aikaa nauttia suomalaisista jouluista lumen keskellä, joten otetaan nyt kaikki irti joulusta täällä! En malta odottaa oikeaa aussijoulua!

Ihanaa, ihanaa joulukuuta, make the most of it whereever you are!

♥ Elli

P.S. Täällä on muutamia taloja koristeltu Amerikan malliin lisäyksenä vielä pieni mauttomuustwisti.... Siinä vaiheessa kun pihamaalla on viisi erilaista välkkyvää elementtiä sanon minäkin sen olevan little too much! Voisinkin käydä jonakin iltana kuvailemassa niitä pimeän tultua.

HOW ARE YOU?

Good, thanks, vastaan jo automaattisesti, and you? Kuulen ja kysyn kysymyksen kymmeniä kertoja päivän aikana, enää se ei tunnu ihan niin kummalliselta ja tungettelevalta kuin aluksi. Loppujen lopuksi eipä siinä tule paljoa paljastaneeksi itsestään kun nuo muutamat sanat sanoo, ja lopputuloksena on hyvä mieli kummallakin osapuolella. Nykkyään tuntuu jo melkeinpä ikävältä jos esimerkiksi kaupan kassaa ei mun kuulumiset kiinnosta... Muunmuassa tässä asiassa oon kehittynyt kahden kuukauden aikana!!

Maanantaina tuli siis kuluneeksi tasan kaksi kuukautta siitä kun saavuin tänne Australian maaperälle. Paljon on muuttunut siinä ajassa ja paljon tulee vielä muuttumaan seuraavien kuukausien aikana. Suurimpana muutoksena nyt ehdottomasti tämä perheenvaihto! Pian olen kaksi viikkoa asunut uudessa osoitteessa ja voi kuinka onnellinen täällä olenkaan. Ensimmäiset kaksi päivää, torstain ja perjantain, perheen entinen au pair kertoi minulle pojista ja perheen rutiineista, ja sitten olikin jo lähtö Blue Mountainsille viikonlopuksi. Kun tulin sunnuntaina takaisin, perheen äiti oli jo ehtinyt lähteä Brisbaneen työreissulle ja äidinäiti saapunut auttamaan minua maanantaiksi. Maanantaina opeteltiin Thermomixin (joka saattaa muuten mystisesti kadota kun mun on aika palata Suomeen...) käyttöä, perheen käytäntöjä ja poikien schoolrunia. Thermomix on siis laite joka käytännössä tekee kaiken, pilkkoo, keittää, höyrystää, sulattaa.... Isoimman vaikutuksen muhun tekee kuitenkin esim. sen kyky tehdä jopa manteleista muutamassa sekunnissa jauhoa!!

Tämä mun uusi perhe täällä on erittäin valveutunut ravintoasioissa ja oikeastaan kaikki mitä syödään on orgaanista, puhdasta ruokaa. Kaapit on täynnä pähkinöitä, hedelmiä, kookosta eri muodoissa, taateleita, orgaanisia öljyjä ja kymmeniä vaikeanimisiä jauheita joita en ole vielä opetellut. Jokainen aamu alkaa vihersmoothiella ja esim. mysli (CADA = coconut, almond, date, apple) tehdään itse. Täällä syödään gluteenittomasti ja mahdollisimman vähän maitotuotteita käyttäen, mutta kumpaakaan en ole kokenut hankalaksi, päinvastoin! Oma olo on tuntunut paljon paremmalta ja toivotaan että tulos näkyisi pian kropassakin ;) Näistäkin asioista poikien mummi G kertoili mulle paljon. Tuli omia mummeja ikävä, terkkuja!

Jännittävin asia mitä viime viikon maanantaina tapahtui oli autolla ajaminen. Mun työnkuvaan kuuluu täällä päivittäinen ajaminen ja saan myös käyttää autoa vapaa-ajalla. G toimi loistavana pitkäpinnaisena opettajana ja illalla kävin vielä host dad P:n kanssa ajelemassa. Nyt reilu viikko ajoa takana ja tuntuu jo tosi luontevalta, just tuossa koitin mielikuvaharjoitella itseä autonrattiin vasemmalle etupenkille ja huhhuh ei onnistu enää :D Ekalla ajolla pyyhkijät meni päälle useammin kuin vilkku mutta juuri muita ongelmia ei ollut! Pieniä hahmottamisvaikeuksia tosin kun auto on noin 5 kertaa leveämpi ja pidempi mihin olen Suomessa tottunut... Mutta niin sitä vaan nykyään ajellaan parkkihalleissakin, mitä en Suomessa kertaakaan tehnyt!

Loppuviikko menikin sitten suhteellisen normaalisti lukuunottamatta sitä, että host mom K oli poissa kuvioista torstai-iltaan asti. Voisin melkeinpä tehdä jossain vaiheessa postauksen mun normaalipäivästä, mutta viikko sujuu suunnilleen näin: maanantaina ja tiistaina molemmat pojat koulussa, mun työaika suunnilleen 7-9am ja 2:30-6pm. Toisena päivänä teen ruokaostokset, vaikka nyt aluksi olen kyllä joutunut käymään toisen kerran loppuviikosta kun aina on jotain unohtunut... Keskiviikosta perjantaihin mulla on 3v J mun kanssa koko päivän ja  kohta 6v W on koulussa. J:llä on keskiviikkoisin uinti ja torstaisin gymnastics joten noissa touhuissa menee yleensä puolet päivästä valmisteluineen. Lisäksi J nukkuu vähän vaihtelevasti päivästä riippuen vajaan tunnin päikkärit. Muu aika meillä onkin sitten aikaa tehdä mitä ikinä keksitään, mennä puistoon, omalle uima-altaalle, piknikille, rannalle, shoppailemaan...

Viime viikolla tein töitä myös lauantaina (ja sain siitä kivat rahat jee säästäminen edistyy), kun vanhemmilla oli kummallakin ensiapukoulutus heidän hengenpelastusvapaaehtoistyötä varten. Yleensähän en viikonloppuisin työskentele ja nytkin poikien mummi G tuli loppupäiväksi mun elämää helpottamaan. G asuu noin tunnin ajomatkan päässä ja käy melko usein täällä. Perheen toinen mummi on vähän vanhempi mutta sen ei saa antaa hämätä, tämä kahdeksankymppinen teräsmuori lomailee nimittäin tällä hetkellä Afrikassa bestiksensä kanssa!!

Viikonlopun aikana näin myös kavereita niin Manlyssä kuin Cityssäkin. Sunnuntaina käväistiin mm. Night Noodle Marketeilla ja Newtown-nimisessä kaupunginosassa. Sunnuntaipäivä tosin ei sitten alkanutkaan ihan niin kivasti :D Olen ajellut täällä lasten/opiskelijoiden bussikortilla suomalaisen opiskelijakortin voimin. Oikeastihan se ei ole tuohon hommaan pätevä, mutta lastenlippu on puolet halvempi normaalista... Kahteen kuukauteen ketään ei ole kiinnostanut tuon taivaallista mikä lippu mulla on, mutta sunnuntaina eräällä pysäkillä oli kunnon lippupartio ja kiinnihän siinä jäätiin itse teossa! Eikun ulos bussista ja kyyneleet silmiin. Ei auttanut, $200 tiketti saapuu kotiin tällä viikolla. Kuulemma voin valittaa 'tuomiosta', koska oon ollut täällä niin vähän aikaa enkä voinut välttämättä tietää sääntöjä. No pääsenpä testaamaan omaa uravalintaa!

Maanantai ei sitten myöskään ollut ihan se mun päivä., Huomasin aamulla että mun puhelin oli edellisenä iltana jakanut netin koneeseen ja mun torstaina lataamasta 3,5Gt:stä oli kulunut 3,1Gt... No tästä on ystäväni Sinin mukaan suunta vaan ylöspäin!!

Parempaa onnea ja mukavia päiviä sinne kaikille! x

♥ Elli

MOVING OUT & MOVING IN & MOVING ON

Oon viivytellyt ja viivytellyt tämän postauksen kirjottamista... Samalla on sitten jäänyt kaikki muukin kirjoittaminen... En oikein tiennyt millä tyylillä kirjoittaisin, sillä olen lukenut niin monta 'ei siitä sitten sen enempää'-postausta aiheesta. Kuitenkin tämän Ennan (hihi terkkuja, I feel you) rehellisen kirjoituksen innoittamana koen että on tärkeää jakaa myös näitä huonoja puolia. Toivottavasti joku au pair saa tästä myös apua siihen, mitä täytyy sietää ja mitä ei.

Kun tulin perheeseen, kaikki vaikutti hyvältä. Vanhemmat olivat mukavia, ja kerran host dad sanoikin että sellaista asiaa/ongelmaa ei ole olemassakaan joka ei puhumalla ratkeaisi. Lapset oli mukavia, varsinkin vanhempi. Nuorempi sai välillä ihan hillittömiä raivokohtauksia, johon vanhemmat vastasivat antamalla kaiken mitä lapsi sillä hetkellä halusi. Tämäkään ei sen suuremmin kuitenkaan häirinnyt. Ehkä ensimmäisen viikon jälkeen alkoivat ongelmat lasten kanssa. Olin ajatellut nuoremman olevan se hankalampi tapaus, mutta loppujen lopuksi en tiedä kumpi on vaikeampaa, se että karjutaan vai se että ei puhuta mitään. Ei sanaakaan. Vanhempi tytöistä siis päätti olla puhumatta minulle lainkaan, ja jos häntä yritin esimerkiksi aamutoimissa auttaa, sain vastaukseksi ininää, kitinää, huutoa ja tönimistä. Tytöt myös lietsoivat toinen toisiaan puhumaan mulle aina vaan ilkeämmin ja ilkeämmin. Taisivat tehdä sopimuksenkin, etteivät vastaa mun tervehdyksiin tai hyviin huomeniin.

Perheen profiilissa aupairworldissa tosiaan luki, että heillä on ollut au paireja ennenkin. Aika äkkiä kuitenkin tuli juuri tyttöjen käytöksen myötä selväksi että näin asia ei ole. Ilmeisesti heillä oli ollut jonkunlainen nanny aiemmin, mikä on kyllä täysin eri asia.. Tämä vinkkinä tuleville au paireille, jos ette halua kaivaa verta nenästä menkää sinne kokeneeseen perheeseen!!

En myöskään kokenut kuuluvani osaksi perhettä ja suurimmat syyt siihen olivat seuraavat:

Ensimmäisinä iltoina olin niin väsynyt kaikesta uudesta, että menin usein vain omaan huoneeseen ja aikaisin nukkumaan. Ajattelin tämän muuttuvan, kunhan saan asetuttua kunnolla. Kuitenkin usein töiden päätyttyä host mum sanoi jotain tyylillä 'thanks Elli, you can go now'. Ei tuon jälkeen sitten paljon muuta tule mieleen kuin lähteä johonkin tai mennä omaan huoneeseen. Pian alkoivat myös host dadin työajat selvitä: työpäivät kestivät poikkeuksetta aamukuudesta iltakahdeksaan. Suurimman osan ajasta tuntuikin kuin olisin tullut yksinhuoltajaperheeseen.

Kotona Suomessa olen tottunut syömään joka päivä kerran, joskus useamminkin, yhdessä koko perheellä. Tässä perheessä lapset söivät dinnerin 5pm aikaan, jolloin myös minulla oli mahdollisuus syödä. Ruokailu tapahtui silloin keittiön apupöydällä, tai vaihtoehtoisesti jos lämmitin ruuan itselleni myöhemmin, söin sen sitten omassa huoneessa. Host vanhemmat söivät kahdestaan host dadin tullessa kotiin töistä. Omasta mielestäni ja mitä olen muiden au pairien kanssa jutellut, on illallinen yleensä se hetki kun kerrotaan päivän kuulumiset ja muutenkin keskustellaan. Ja juuri siitä tulee se osa perhettä -fiilis.

Yksi isoimmista tekijöistä perheenvaihtoa (alunperin..) miettiessä oli työajat. Yleisimmin au pairit työskentelevät ma-pe päivisin tai aamuisin ja iltapäivisin/iltaisin. Tiesin jo etukäteen että työaikoihini täällä kuuluisivat myös viikonloput, mutta käsitin että saisin edes joko lauantain tai sunnuntain vapaaksi eikä töitä olisi joka viikonloppu. Rehellisesti sanottuna en myöskään tajunnut tai ajatellut kunnolla loppuun asti, että lähes jokaisella muulla au pairilla on viikonloput vapaana. Loppujen lopuksi mulla oli joka viikko tasan yksi vapaapäivä, joka oli maanantai (jolloin kaikki muut oli töissä), ja työtunteja kaksi siellä ja toiset kaksi täällä. Esimerkiksi, jos jonakin perjantaina olin illan vapaa, olin sitten töissä lauantaiaamuna. Millekään viikonloppusuunnitelmille tai -reissuille ei siis jäänyt mitään tilaa. Viikonlopuilta sain myös tasan saman verran palkkaa kuin arkipäiviltäkin.

Useimmat au pairit saavat palkkaa tietyn kiinteän summan viikolta, mikä on mun mielestä nyt toisenlaisen kokemuksen jälkeen paljon parempi. Sain siis palkan tuntien mukaan, jolloin ei tehnyt mieli tehdä (ainakaan kaikkien noiden inhottavien juttujen jälkeen) mitään ylimääräistä. Tällöin myös työajan ollessa ohi koin, ettei mua enää haluttu hengailemaan perheen kanssa. Olin siis pelkästään työntekijä.

Olin ajatellut au pairin työn olevan suurimmaksi osaksi lasten kanssa olemista ja siinä sivussa siivoamista ja ruuanlaittamista. Varsinkin viimeiset viikot olin kuitenkin lähinnä talon siivooja ja kokki. Loppujen lopuksi tässä perheessä tuo passasikin minulle paremmin kuin hyvin, sillä en kerta kaikkiaan tiennyt mitä tehdä tai miten toimia kyseisten lasten kanssa (oon myös alkanut nauttia ruuanlaittamisesta ihan eritavalla täällä, siitä lisää myöhemmin).

Muutaman kerran sain myös kuulla täydellä volyymilla host mumilta kuinka huonosti hoidin erinäisiä asioita. Siinä vaiheessa kun eräänä iltana sitten sain vinkin mennä omaan huoneeseen ja googlettaa 'how to get in control with children', päätin, että nyt riittää. Seuraavana aamuna ilmoitinkin että työsopimuksessa lukevan kahden viikon varoitusajan päästä lähden. Tässä vaiheessa olin kyllä etsinyt jo uutta perhettä, mutta mikään ei vielä ollut varmaa. Ainoana varmana asiana tiesin että haluan pois.

Loppujen lopuksi tuosta parin päivän päästä kaikki asiat järjestyivät. Sain uuden perheen täältä Northern Beaches -alueelta, (johon juuri halusinkin jäädä) ja aloitan siellä ensi viikon torstaina 8.10. Tämän viikon olen asustellut vielä täällä ensimmäisen perheen talossa yksin perheen ollessa reissussa. Sain kuitenkin ystävällisen (...) pyynnön poistua talosta ennen kuin he tulevat takaisin, eli huomisesta lähtien majailen sitten Sinin ja Sinin ihanan hostperheen luona vajaan viikon! Näin niillä asioilla on tapana järjestyä, t. Elli 'Stressi' Myllymäki

On ollut ihana huomata kuinka niin monelta au pairilta on saanut vertaistukea tässä asiassa ja nimenomaan niitä vertailukohtia normaaliin au pairin elämään. Loppujen lopuksi yllättävän moni täälläkin on itse vaihtanut, tai tuntee jonkun joka on vaihtanut perhettä. Ennen ajattelin sen olevan vain omaa huolimattomuuutta ja sitä, ettei ole ottanut perheestä tarpeeksi selvää. Asia ei todellakaan ole näin. Pelkän Skypen ja sähköpostin välityksellä ei vaan voi saada selville kaikkia asioita, ainoastaan pintaraapaisun ja kiiltokuvapuolen perheestä. Kukapa sitä nyt haluaisikaan heti läväyttää kaikkia huonoja puolia esille.

Perhettä on ollut niin paljon helpompaa etsiä täältä käsin, kun on voinut käydä tapaamassa perheitä heidän kodeissaan. Muutamasta perhe-ehdokkaasta jäi vaan sellainen hassu fiilis ja onneksi luotin itseeni niissä tapauksissa! Mun tuleva perhe oli ehkä neljäs jonka tapasin ja perheessä on 5- ja 3-vuotiaat pojat, äiti ja isä. Vanhempi on koulussa ma-pe ja nuorempi preschoolissa (? oon niin hämmentynyt näistä eri nimityksistä, on kindyä, jacarandaa preschoolia ja schoolia) ma-ti. Vähän jänskättää tuo lasten sukupuoli kun mulla on lähinnä kokemusta pikkutyttöjen leikeistä ja tukanlaitosta, mutta monet sanoo että pojat on itseasiassa helpompia kuin tytöt. Pojat oli kyllä niin suloisia kun tapasin heidät, varsinaisia hurmureita! Viikonloput on kaikki vapaat, paitsi jos sovitaan babysittingistä etukäteen. Tästä extratyöstä maksetaan sitten palkka tuntimäärän mukaan. Sekä perheen äiti että isä ovat kumpikin viestitelleet ja soitelleet melkein päivittäin, mikä tuntuu tosi kivalta. He myös sanoivat että saan soittaa milloin tahansa jos on inhottava olla täällä ja he voivat tulla hakemaan minut pois jos tarvii. Hassu sattuma myös, että heillä on ollut aikaisemmin au pair Oulusta, maailma sen kuin pienenee... :D

Seuraava infona varsinkin perheelle ja sukulaisille: kaikesta tästä huolimatta mulla on asiat täällä tosi hyvin!! Kun kaikki muut osa-alueet elämässä täällä rullaa niin hyvin kuin vain voi rullata, ei tuollainen pikkiriikkinen juttu kuin huono perhe edes vaikuta sen suuremmin mielialaan. Kaikki vieläkin hyvin siis, älkää huolehtiko turhaan, kun en minäkään!! (huomatkaa kuinka järkyttynyt edelleen oon tästä mun persoonanmuutoksesta...)

Nyt vaan toivotaan että kaikki sujuu uuden perheen kanssa hyvin, wish me luck!! Sitä ennen kuitenkin pitkä viikonloppu+muutama päivä Sinin kanssa, jee ♥

♥ Elli

FEELINGS

Melkein kaks viikkoa takana elämää maapallon toisella puolella! (Voi että miten vihaankaan tuota 'maapallon toisella puolella', kuulostaa vaan niin kliseiseltä...) Mutta kuitenkin, täällä sitä ollaan edelleen hengissä. Kirjoittelin aiemmin ennen lähtöä että fiilikset on sekavat, mutta voi kunpa oisinkaan tiennyt mitä tuleman pitää.. :D huhhuh.

Host-isä sanoo jatkuvasti nuoremman tytön olevan 'rocks and diamonds' (mikä kyllä kuvastaa tätä tapausta osuvammin kuin mikään muu), mutta tämä sanonta osuu ja uppoaa mun fiiliksiinkin niin hyvin. Lähtiessä lentokentältä Oulusta fiilikset oli hyvät. Yleensä olen kauhea itkupilli ja olin varautunut pahimpaan, mutta ei, myös koko matkan ajan olin vain innoissaan kaikesta ja mietittiinkin milloin se ikävä oikein tulee. Ensimmäiset päivät täällä, eli keskiviikko, torstai ja perjantai oli niin täynnä kaikkea uuden opettelemista ja näkemistä ja asioiden hoitoa että sen kummemmille ikävän tuntemuksille ei vaan jäänyt aikaa. Sitten lauantaina nuorempi tytöistä sai ensimmäiset kunnon raivarit, skypettelin kotiin ja olin liikaa yksinään omien ajatuksien kanssa. Tämän jälkeen juteltiin vielä host-äidin kanssa mun omasta perheestä ja tämän kaiken seurauksena se sitten tulikin. Itku.

Tämän jälkeen fiilikset on mennyt vuoristorataa ihan päivittäin. Silloin kun on paljon tekemistä mielialakin on korkealla. Ongelma on vaan se, että tarvin joka päivä tietyn ajan vain itselleni, sellaisen ajan, jolloin selailen puhelinta, katson jotakin sarjaa tai vaan oon. Ja juuri nämä on niitä pahoja hetkiä, jolloin yleensä ikäväkin iskee. Joskus se ikävä lähtee ihan kummallisista asioista, sellaisista tosi pienistä, niinkuin vaikka vaatekaapin siivoamisesta tai paahtoleivistä väärässä paikassa (jääkaapissa, seriously???).

Ikävä on jännä asia. En oikeastaan koko mun 19,5 vuoden mittaisen elämän aikana oo ikävöinyt ikinä mitään tai ketään kunnolla. En oikein tiennyt edes mitä ikävä saati sitten koti-ikävä on, ennenkuin tulin tänne (ihan sivuhuomautuksena, koti-ikävä on sitä kun ikävöit jopa tiskikoneen tyhjentämistä omassa kodissa, huom. äiti ja isi).

Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, suurimman osan ajasta olen tosi innoissaan kaikesta ja onnellinen, kaikki on hyvin! Tiedän sen siitä, että kun skypettelen Sinin kanssa suunnilleen päivittäin ja aina kun videokuva lävähtää näytölle on kuin katsoisi peiliin. Meillä menee fiilikset ihan käsi kädessä, kerran itkettiin kumpikin jo ensimmäisestä sanasta lähtien ja sitten on niitä päiviä kun kumpikin ollaan vaan niin onnellisia. Ollaan siis päätelty että tämä tämmönen tunteiden myrsky on ihan normaalia tässä vaiheessa.

Ihan samalla tavalla kuin negatiivisiakin fiiliksiä, myös niitä hyviä aiheuttaa ihan pienet asiat. Leffailta Sinin kanssa, reunion päiväkotibestiksen ja sen ystävän kanssa cityssä, positiiviset kommentit lapsilta ja host-vanhemmilta ja ajatus siitä, että Suomessa mulla on kaikki hyvin. Ihana perhe, poikaystävä, kaverit ja koulupaikka odottamassa, ei ne katoa minnekään vaikka itse täällä kaukana olenkin.

Huhhuh, enpä ajatellut kirjoittavani ihan tällaista postausta, mutta tässä nyt tämmöinen avautuminen. Kirjoittelen muuten tätä keskeltä lunta laskettelupäivän jälkeen, mutta tästä viikonlopusta lisää myöhemmin :)

my favorite quote from weheartit.com

Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥

♥ Elli