2016/05/19

I'M COMING HOME

Sattuneista syistä on reissukertomukset jääneet nyt vähän vähemmälle, mutta julkaisen kuvia sitten varmaan kotoa käsin, sillä ainakin Kuala Lumpurin tarinat on jo luonnoksissa puolivalmiina odottamassa.

Aikalailla tasan 9 kuukautta maailmalla ja nyt olis pari Finnairin lentoa lennettävänä kohteena Oulu Finland. Miten on sitten mennyt noin niinkuin omasta mielestä?

No eihän se ihan mennyt. Tai no meni mutta ei ihan sillä tavalla kuin suunniteltiin. Kuala Lumpurissa viimeisenä päivänä mun olo huononi ja Sinin pakottamana käveltiin sitten kolmatta kertaa Kuala Lumpurin sairaalaan ja sain sieltä lääkkeitä vatsaongelmiin. Kyseisessä sairaalassa oli sen verran tultu ravattua että hoitajat jo muisti meidät ja kyseli multa että miten mun 'rabies-ystävä' voi :D (hoxhoxhox Sinillä ei siis mitään rabiesta oikeasti ollut, siihen vaan haettiin pitkin maailmaa rokotuksia apinanpureman takia).

Krabilla, jonne lennettiin Malesiasta, oltiinkin jo yksi kokonainen (!!) päivä lähes täysissä voimissa, kunnes illalla aloin tuntemaan oloni vähän kummalliseksi. Yöllä vessaan seiniä pitkin hoiperrellessa oli pakko myöntää että kuumetta taisi olla ja aika paljon (t. en usko kuumeeseen) ja aamulla herätessä ei todellakaan enää ollut mikään maailmanvalloittaja -olo. Jatkettiin kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan ja lähdettiin kohti Koh Lantaa, jossa minä kuumeilin pari päivää ja öisin googlettelin 'kuume ja Thaimaa' -haulla diagnooseja. Sieltä auki lävähti pelkkää denguekuumetta ja kun oireet (kuume, kipu silmien 'takana', ruokahaluttomuus, kutina) täsmäsivät nakkasin puoliläpällä Sinille että kyllä me nyt sen rabieksen seuraksi tästä vielä denguekuume napattiin. Mun olo parani sen parin päivän jälkeen melkein normaaliksi (tai no joo, tässä vaiheessa en tyyliin enää muistanut mikä on normaali olo..), mutta sitten olikin Sinin vuoro. Syötiin rehellisesti sanottuna varmaan melkein viikon ajan melkkiä mehujäitä ja Selena Gomez -tuutteja ja vettä, ei vaan ollut kummallakaan ruokahalua nuudeleihin ja riisiin asti.

Viime lauantaina lähdettiin veneellä Koh Phi Phille ja koska mun kämmenien ja jalkapohjien tosi outo kutina oli edennyt yöunet vieväksi halusin hakea lääkäristä antihistamiineja ja Sinikin varovasti sitten kysyi että pitäisiköhän oikeasti käydä se denguekuume tarkistamassa. Ja hyvä että mentiin.

Diagnoosina oli siis se denguekuume, meille molemmille. Denguekuumetta voi jokainen googletella, mutta tiivistettynä se on siis viruksen aiheuttama tauti, joka leviää hyttysten välityksellä ja johon ei vielä ainakaan tunneta parannuskeinoa. Ensimmäisellä kerralla taudista ei pitäisi olla hengenvaaraa mutta ilmeisesti se vaara kuitenkin on jossain määrin olemassa kun lääkäri niin huolissaan tuntui olevan. Jotkut vereen liittyvät luvut (englanniksi platelet level) siinä oli Sinillä hyvin alhaalla, mulla onneksi jo normaalit. Just denguekuumeessa on tyypillistä että tuo lukema laskee ja laskee ja sen ollessa tosi alhaalla on vissiin vaarana kaikenlaiset ulkoiset ja sisäiset verenvuodot ja sokkitila. No mutta se tästä hyvin ammattimaisesta lääketieteellisestä osiosta :D

Enivei lääkäri määräs Sinille tipan ja he sitten ravasivat neljän tunnin välein meidän hotellihuoneessa ottamassa verikokeita tms. Pakko muuten tässä välissä kehua tätä lääkäriklinikkaa, ihan sairaan hyvä palvelu! Meidän hotelli sattui kätevästi olemaan klinikan naapurissa, ja sympaattinen kaksikko sieltä aina koputteli öin ja päivin meidän huoneen oven takana pyydellen anteeksi häiriötä.

Oli muuten varmaan elämäni pisimmät päivät kun ainoina tapahtumina oli lääkäreiden ja hoitsujen visiitit ja niiden välissä neljä tuntia aikaa stressata ja murehtia. Lääkäri lätkäisi jonkunnäköisen matkustuskiellon arvojen pysyessä aina vaan reippaasti alle rajojen. Tässä vaiheessa Sinillä kyllä oli jo ihan normaali olo, ja sen takia päätettiin enivei ottaa paatti maihin Phuketiin. Phuketissa mentiin Phi Phin lääkärin käskystä sairaalaan verikokeisiin ja odottelemaan tuloksia. Niitä tuovan lääkärin ilme oli näkemisen arvoinen kun saatesanojen 'your platelet level is very low, 110' (aiemmin 60-80, normaali 150 ja yli) jälkeen nakattiin Sinin kanssa ylävitosia ja hyvä ettei voiton tanssia vedetty. Ihan oikeasti maailman paras fiilis, arvot oli vihdoin lähteneet nousemaan kunnolla!!

Denguekuumeeseen kuuluu sellainen mukava parin viikon jälkitautivoimattomuus, niin ei tässä ihan vielä kumpikaan maratoonikunnossa olla, mutta voi luoja tuntuu hyvältä kaiken sen sairastelun jälkeen tuntea olo NORMAALIKSI. Ennen tätä saakutin denguekuumetta ollaan kaikki pienet ja isommat vastoinkäymiset samantien käännetty jotenkin positiivisiksi (ihan kiva uusi luonteenpiirre muuten), mutta siinä vaiheessa kun Phi Phillä tuomio langetettiin ja huoneen check in -aikaankin oli vielä pari tuntia aikaa istuttiin hotellin portaille ja oikeasti märsäsin säälittävänä varmaan 15 minuuttia. Parin seuraavan päivän aikana hoettiin vuorotellen aamusta iltaan miten ainoa asia mitä halutaan on mennä kotiin.

Voin muuten kertoa, että tässä varsinkin reissatessa on oma arvomaailma mennyt ihan uusiksi. Siinä missä ennen suurin huolenaihe oli rusketus ja parit aussikilot on yhtäkkiä nyt maailman kiitollisin olo kun on ihan kohta koneessa kohti Suomea (suunnilleen) yhtenä kappaleena. Vaikka meillä suurin osa sairaaloista onkin ollut tosi hyviä on pakko myös ylistää Suomen terveydenhuoltoa ja sitä, että Suomessa ylipäätänsäkin aina tietää että asiat hoituu. On myös aika iso arvostus noussut puhdasta juomavettä kohtaan, ja sitä, että ravintolassa uskaltaa syödä kaikkea ilman pelkoa ties mistä taudeista.

Meidän englannin kieli on myös noussut ihan uudelle levelille (tai no...) kun nykyään kieliopin ja kohteliaisuussanat korvaa mahdollisimman vähäsanainen ja suurivolyyminen lausuminen intialaissksentilla. Siinä on mun vinkki Aasiassa selviämiseen, näin tulet parhaiten ymmärretyksi. (Esim. ei näin: 'excuse me, I was wondering if I could possibly get some more milk' vaan: 'MILK')

No nyt ollaan täällä Singapore Changin ihanalla maailman parhaalla lentokentällä ja sen enempää takaisin tästä sairaskertomuksesta reissublogin puolelle poikkeamatta on ihan pakko hehkuttaa kuinka superi kaupunki Singapore on. Siisti ja viihtyisä, ihmiset ymmärtää normaalivolyymista  puhetta ja sääkin on ollut vähän miellyttävämpi.

Tuntuu aika uskomattomalta, että kaiken tuon lentokielloilla uhkailemisen ja sairastelun jälkeen täällä sitä nyt ootellaan Finnairin lentoa KOTIIN. Kun hypättiin meidän Uber-kyytiin (oih mikä symppis kuski taas) kuski kysyi, että kotiinkos sitä ollaan menossa, how sad. Vilkaistiin Sinin kanssa toisia tyhmä virne naamalla ja sanottiin yhteen ääneen 'no, actually not sad at all'.


Nyt ei voi muuta sanoa kun että huhhuh mikä seikkailu ja ihana olla pian taas kotona äidin ruokapatojen ja isin vitsien äärellä ❤️

❤️Elli


P.S Mulla on siis jakamatta kuvat ja tarinat Kuala Lumpurista, Thaimaasta ja täältä Singaporesta, että stay tuned, päivittelen varmasti jetlageissani nekin tänne lähipäivinä/viikkoina!!

2016/05/07

GILI ISLANDS

Hellurei täältä Kuala Lumpurista! Täällä ei tosiaan oo suunnitelmat menneet ihan niin kuin siinä kuuluisassa Strömsössä ja tälläkin hetkellä kirjoittelen tätä postausta pehmeistä hotellilakanoista. Meidän lennon piti olla perillä ennen kello yhtä yöllä, mutta loppujen lopuksi päästiin hotellille aamuseitsemän jälkeen. Kaikenlaisia öitä on tässä tullut koettua, eikä tuo ollut edes pahimmasta päästä, mutta jotenkin se vaan vei mehut meistä ihan kokonaan. Mun mahan epävakaisuus ei myöskään loppunutkaan Indonesiaan vaan sitä on tässä podettu jo neljättä päivää. Sama iski myös kuumeen kera Siniin ja se yhdistettynä tuohon huonoon yöhön ja tämän kaupungin kuumuuteen (real feel 48) ja ukkoseen on saanut meidät luopumaan ainakin yhdestä isommasta suunnitelmasta kokonaan. Yllätyshyökkäyksen sattuessa kun mielellään tietää missä lähin vessa on! Ja jos ihan totta puhutaan meille taisi tähän samaan syssyyn iskeä myös pieni matkustamisen burn out. No mutta nyt on saatu voimia keräiltyä (hehe tein just tänään sen minkä oon aina halunnut tehdä, laitoin do not disturb -kyltin meidän oveen) ja Thaimaassa ollaan varmasti jo entisellään! Onneksi ollaan saatu kuitenkin Kuala Lumpuriakin kierreltyä lähes kaikilta osin mitä haluttiinkin. Mutta asiaan!

Bookattiin meidän venematkat Gilin saarille meidän hostellin kautta melko suolaiseen 600 000 IDR (40€) hintaan. Näitä laivamatkojen kaupustelijoita oli joka kadun kulmalla ja voi olla, että oltais saatettu löytää tuo jonkun euron halvemmallakin, mutta näin tää meni vähimmällä säätämisellä. Shuttlebussi tuli hakemaan meitä 6.30 aamulla (tai no eihän ne ajat siellä niin justiinsa ollu, tais olla kello jo 7 ku bussi kurvas hostellille) ja suunnattiin ajomatka Padang Baihin, joka on yks rannikon kaupungeista, joista laivat kulkee Gileille.

Gilin saaria on kolme vierekkäin, Air (perhelomailijoille), Meno (se vähiten meno, lähinnä honeymoon kohde) ja Trawangan, jonne me suunnattiin. Saarilta on tosi helppoa ja halpaa tehdä päiväretkiä toisille saarille, ja näin mekin tehtiin yhtenä päivänä. Alunperin meidän oli tarkoitus olla Gili T:llä vain 2 yötä, mutta onneksi päätettiinkin ottaa kolmaskin yö.


Tässä reissatessa on kuullut jos minkälaista tarinaa ja kertomusta, mutta nyt venematkan aikana kuultiin kyllä yksi hurjimmista. Meidän viereen yläkannelle istui englantilainen pariskunta, joiden kanssa alettiin juttelemaan. He alkoivat tarkistelemaan veneen turvasysteemit, tyyliin 'jaa pelastusliivit on tuolla, pelastusvene tuossa...' ja alkoivat sitten selittää tätä. Viime joulukuussa he olivat olleet matkalla Panamalta Kolumbiaan, kun heidän veneensä ajoi karille keskellä yötä kapteenin nukahdettua. Kaikki 11 matkustajaa selvisivät, mutta huhhuh mikä tarina. Pariskunta on matkustellut jo 7 vuotta ja heillä on varmasti paljon muitakin uskomattomia tarinoita kerrottavana. Tässä linkki englanninkieliseen DailyMailin juttuun ja videoon, jonka löysin tapahtuneesta klik!




Gilin saarilla ei ole moottoriajoneuvon moottoriajoneuva, ja ainoa tapa kävelemisen ja pyörän vuokraamisen lisäksi liikkua ympäriinsä ovat hevosvaunut. Luulen, että tämä osaltaan vaikutti saaren ilmapiiriin ja siihen, miten rento fiilis siellä koko ajan oli. Tai siis, minkä muunkaanlainen fiilis voi olla jos autojen jarru- ja tööttäysäänien sijasta kuuluu kavionkopsetta, hevoskärryjen kulkusten kilinää ja käsipelillä toimivan töötin ääniä?



Gileillä käy paljon ruotsalaisia ja olipas siellä Suomikin manittu! Torilla tavataan!


Varattiin paripäivää etukäteen meille Mango Tree -niminen homestay, joka osoittautui aivan napakympiksi! Niin sympaattiset paikalliset pojanklopit auttamassa ja tarjoilemassa aamupalaa ja vielä sympaattisempi todennäköisesti eurooppalainen nainen omistajana. Hintaa tais olla taas alle 10€/yö/hlö, johon sisältyi siis aamupala. Ja joka kerta kun menoiltamme palattiin Mango Treehen, oli joku huutamassa 'welcome home!'. Pojille oli myös selvästi opetettu, että 'yes please' on erittäin kohteliasta sanoa, ja veikkailtiin Sinin kanssa montako kertaa tämä kuullaan aina kun puhuttiin heille :D




Meidän 'kodin' pihalla pyöri kaksi kissanpentuakin!
Ensimmäisenä päivänä vuokrattiin pyörät alle ja polkaistiin saari ympäri. Tähän aikaa meni reippaasti alle tunti, sen verran pieni saari kyseessä. Illalla löydettiin myös paikalliset night marketsit, joilta jokainen ilta käytiinkin hakemassa ruokaa. Koettiin myös jänniä hetkiä, sillä juuri kun illalla palattiin Mango Treehen, menivät sähköt. Omistaja sanoi sähköjen voivan olla poissa viidestä minuutista kolmeen päivään, kuulemma näin on käynyt ennenkin. Hän kipaisi ostamaan kynttilöitä ja me sitten istuttiin iltaa meidän omalla pikku kuistilla, aika siistiä. Sähköt palasivat vajaan tunnin päästä, ja niin saatiin sitten mekin illan Temptation Island pyörimään :D



Gilit on muunkin Indonesian tapaan islaminuskoisia saaria ja näimpä saimme kuunnella päivittäin rukouskutsua parinsadan metrin päässä sijaitsevasta moskeijasta. Meinas suoraan sanottuna iskeä pieni epätoivo, kun ensimmäisenä päivänä jollotus alkoi 3-4 aikaan iltapäivällä ja hiljeni seuraavana aamuna kuuden maissa (ei muuten varmaan tullut livenä...). Mutta onneksi tämä taisi olla joku spesiaalipäivä, muina päivinä tätä kuului vain silloin tällöin!




Otettiin kaikki irti ensimmäisestä aamusta saarella ja herättiin jo ennen kuutta katsomaan auringonnousua. Meidän seuraan liittyi kaksikin eri baarista kotiin matkalla ollutta parivaljakkoa ja voitte kuvitella minkä tasoista keskustelua saatiin aikaan :D No ei, oli taas kiva jutella kieliasioista ja aksenteista brittipoikien kanssa. Kyllä meillekin vielä tuo maailman kaunein aksentti saadaan, osataan sanoa jo 'turtle' brittiläisittäin!





Muuten päivän suunnitelmiin kuului päiväretki Gili Airille, jossa tällä kertaa käppäiltiin vielä minimaalisempi saari ympäri noin tunnissa ja asetuttiin biitsille. Tosi kiva fiilis täälläkin, mutta Gili T on edelleen se lemppari!







Illalla käytiin nappaamassa kuvia 'turistikeinulla' ja tavattiin haaksirikkopariskunta jälleen. Otettiin sitten toisistamme kuvia ja voi kuinka herttaisia he olivatkaan. Varmaan miljoonannen kerran, mutta matkustamisen parasta antia on kyllä ihmiset!


Viimeisenä päivänä vuokrattiin taas pyörät ja tällä kertaa myös snorkkelit ja lähdettiin biitsille! Ei tarvinut kauaa snorklailla toinen toistaan värikkäämpien kalojen keskellä kun bongattiin kilpikonna! Tämä yksilö oli yli puolimetrinen ja kuin siistiä taas oli nähdä tuollainen otus luonnossa. Ei muuten naamasta paljoa eronnut meidän Helmistä (joka oli muuten kuulemma loukkaantunut, kun kuuli että kaveeraan muiden konnien kanssa...). Myöhemmin kävin vielä yksinään polskimassa ja löysin todennäköisesti saman kaverin uudelleen. Aika hieno fiilis kun käytiin siinä yhtä aikaa nappaamassa happea pinnalla ja vähän pääsin kilvestäkin hipaisemaan. Luonto on ihmeellinen ♥







Seuraavana aamuna olikin meidän aika jatkaa matkaa, ja nyt oli muuten ensimmäisen kerran sellainen fiilis että ei millään haluaisi lähtä seuraavaan paikkaan. Ei vissiin Gilikään meistä halunnut päästä eroon vielä, oli nimittäin pieniä tikettiongelmia. No, muutamien tiukkojen keskusteluiden jälkeen päästiin kuin päästiinkin veneeseen takaisin kohti Balia!




Jos jäi vielä jotenkin epäselväksi, niin Gili T oli kyllä mun ihan ehdottomasti lempparipaikka Balin reissun aikana. Olihan sitä turistikrääsää sielläkin, mutta jotenkin ei niin ahdistavissa määrin kuin muualla. Siellä vaan oli jotenkin hyvä olla, ehkä tuo saarielämä onkin mua varten! No onneksi on saarisuunnitelmia Thaimaaseenkin ;)

♥ Elli

P.S. Ei muuten vielä kovin montaa kertaa oo tullut semmoinen olo, että olispa rinkka, mutta nyt voi sanoa että pikkuisen tuli. Nimittäin kun saavuttiin Gilille laskeuduttiin me suoraa veneestä veteen ja laukut nakattiin alas tyylillä 'ota koppi', jonka jälkeen niitä sai sitten vetää rantahiekalla, kunnes pääsi kuoppaiselle ja kiviselle maantielle. Yhden pienen ja yhden 26 kg (HEAVY!!!-tarralla varustetun) vetolaukun kanssa ei paljoa naurattanut.

2016/05/04

BALI

Terkkuja täältä Balin lentokentältä! Tultiin tänne tosi hyvissä ajoin ja check inissä kuultiin että koko kenttä on jostain meille tuntemattomasta syystä suljettu kymmeneen asti (lennon piti olla 9.20pm) ja meidän lento Kuala Lumpuriin tulisi viivästymään. Vähän aikaa sitten saatiin tieto, että lento tulee olemaan nelisen tuntia myöhässä, niin nyt on sitten hyvää aikaa päivitellä kuulumisia tänne!!

Puolitoista viikkoa sitten oli siis aika sanoa heipat aussielämälle ja lentää Balin Kutalle, meidän ensimmäiseen Aasian kohteeseen. Laskeuduttiin hiljaiselle Ngurah Rain lentokentälle myöhään yöllä, taidettiinkin olla ainoat ihmiset kentällä. Jäätiin rahanvaihtamisen kanssa vähän jälkeen muusta ihmismassasta ja jouduttiinkin sitten heti ensimmäisen turistihuijauksen uhreiksi kun ei millään päästy taksikuskilaumasta eroon. Oltiin ajateltu ottavamme Uber hotellille, mutta kuskit kiivaasti väittivät että uusi presidentti olisi kieltänyt Ubereiden tulon lentokentän alueelle ja taksien olevan ainoa vaihtoehto. Kello oli sen verran paljon ja haluttiin vaan päästä nukkumaan ettei oikeastaan jaksettu tapella vastaan ja hypättiin sitten taksin kyytiin ja päästiin meidän ensimmäiseen lomapaikkaan, Kutalle.

KUTA/SEMINYAK

Kutasta oli meidän korviin kantautunut sen maine bile- ja turistirysänä, mutta ajateltiin sen olevan pehmeä laskeutuminen Balille. Oltiin varattu hotelli kahdeksi yöksi (n. 7,5€/yö/hlö) ja loppujen lopuksi otettiin vielä yksi yö lisää. Meillä oli siis 2,5 päivää aikaa saada tarpeeksemme 'van moor jampsuit leidi'-huuteluista ja muusta turistivilskeestä. Oltiin kuultu ihan hurjasti juttuja siitä, kuinka turistoitunut Kuta on, ja odotukset oli aika kovat tämän suhteen. Loppujen lopuksi meistä tuntui, että valtaosa Kutan ja Seminyakin alueen ihmisistä oli ihan niitä paikallisia balilaisia, joko omissa touhuissaan, liikenteessä tai myymässä turistikrääsää. Ei siellä Kutalla paljoa autenttista indonesialaista elämää nähnyt, mutta oli meillä silti kivat ensimmäiset päivät!



Käytiin mani- ja pedikyyreissä, syötiin niiiiin hyvää indonesialaista ruokaa, käveltiin ihan älyttömästi, vietettiin aikaa rannalla ja käytiin suositulla Potato Head -klubilla.

Kutasta ja sen lähialueista ei ihan hirveästi ole sanottavaa. Muistutti ehkä lähinnä Kanarian saaria tms. lomakohteita. Bali on ihan älyttömän suosittu australialaisten kesken, ja sen myös huomasi. Australialaisille oli nimittäin jopa ihan omia ravintoloitakin Aussi BBQ -ruokineen päivineen. Koitettiin parhaamme mukaan välttää kaikkea länsimaalaista ruokaa niin Kutalla kuin muuallakin, ja mentiin mitä enemmän paikallisia, sen parempi -periaatteella ruokapaikkaa valitessa.




UBUD

Sisämaassa sijaitsevasta Ubudista taas oltiin kuultu pelkkää ylistystä ja hehkutusta ja oltiin tosi innoissaan menossa sinne. Cairnsissa ollessa meidän huonekaverit olivat juuri tulleet Balilta ja antoivat ystävällisesti meille heidän balilaiset sim-kortit, joiden ansiosta voitiin käyttää nettiä muuallakin kuin wifi-alueella. Tämän ansiosta Uberoitiin sitten menemään kohteesta toiseen, ja esim. matka Kutalta Ubudiin taisi olla jotain 5 euron paikkeilla.

Canang Sari, balilaisten päivittäinen rituaali. Jokainen osa merkitsee eri asiaa, ja joskus kukkien päällä saattoi nähdä niin keksejä kuin tupakkaakin.



Enivei, oltiin siis kuultu Ubudista niin paljon hyvää, että odotukset oli melko korkealla. Odotettiin meitä vastassa olevan pieni kylä keskellä riisipeltoja ja joogastudioita, mutta melko turistimeininkiähän se Ubudissakin oli, pieni pettymys siis. Kuulemma Eat Pray Loven jälkeen Ubudin suosio on noussut huimasti. Ubud oli ainoa paikka, jossa yövyttiin hostellissa. Meidän hostelli oli tosi kiva oleskelalueineen ja uima-altaineen! Hostellilta sai vuokrattua skoottereita ja heidän kauttaan pystyi myös varaamaan jos jonkinlaista retkeä ja venematkaa.

Tämä nainen kantoi maa-ainesta päänsä päällä joka päivä meidän hostellin edessä.


Ubudissa meillä oli samaten 2,5 päivää aikaa, ja otettiin näistä päivistä kaikki irti! Ensimmäisenä päivänä käveleskeltiin 'keskusta-alueella' ja mietittiin tulevien päivien ohjelmaa. Seuraavana päivänä vuokrattiin skootteri, joka maksoi bensoineen päivineen reilun 2 euroa meiltä kummaltakin. Sini on jollain ihmeen keinolla välttynyt ajamasta skootterilla, joten minä kokeneena mopopoikana hyppäsin rattiin ja verestin muistoja muutaman vuoden takaa. Valittiin skootterointiin Ubud sen rauhallisemman liikenteen takia, mutta aika hullua se meno silti oli! Balilla oli useammassakin paikalla ikään kuin järjestysmiehiä (joopajoo siitä hommasta oli järjestys kaukana) ohjaamassa risteyksiä, mutta käytännössä liikenteessä päti viidakon lait, menee ken ehtii tai uskaltaa. Skootterilla jos et pienimmästä raosta tunkenut jonon ensimmäiseksi pois muiden tieltä sait paljon vihaisia katseita ja huutoja, indonesian kielellä tietysti. Hyvin me kuitenkin selvittiin! Balilla on siis myös vasemmanpuoleinen liikenne niin ei tarvinut ihan kylmiltään hypätä takaisin oikeanpuoleiseen ajamiseen.






Kohteina meillä skootteripäivälle oli Tegalalang Rice Terrace, Goa Gajah -temppeli ja Tegenungan Waterfall. Kaikki kohteet oli surullisen täynnä turisteja ja rahastusta, mutta jokainen niistä oli silti todella kaunis ja mieleenpainuva.




Rice Terracella meillä oli vähän ikävämpi kohtaaminen paikallisen naisen kanssa. Olin jo etukäteen lukenut tällaisilla paikoilla olevan paikallisia huijaamassa ihmisiä maksamaan hyväntekeväisyyslahjoituksia, ja kun oltiin kävelemässä lähemmäs, meitä vastaan tulikin muutama ihminen, jotka varoittivat meitä maksamasta naiselle, se ei nimittäin ole pakollista. Siellähän tämä täti sitten odottelikin ja alkoi vaatimaan meitä lahjoittamaan, ja kun ei suostuttu, laittoi hän käden eteen eikä yksinkertaisesti päästänyt meitä ohi. Käännyttiin sitten takaisin, oltiinhan me jo saatu uskomattomat näkymät ihan ilmaiseksi.




Goa Gajah -temppelille ei luonnollisesti saanut mennä lyhyissä shortseissa, joten ostettiin paikalliselta naiselta rantaräteiksi ristimämme liinat, jotka oltiin aiottu jo muutenkin ostaa. Balilla temppeleihin ei muuten naisilla ole kesken kuukautisten asiaa, kuka lienee tämänkin asian tarkistaa. Bali on muuten Indonesian ainoa saari, jonka pääuskonto ei ole islam, vaan hindulaisuus. Musta nää kaikki uskontojutut on tosi mielenkiintoisia, ja on ollu niin siistiä päästä näkemään hindutemppeleitä ja rituaaleja!









Temppelillä huomattiin pieni kyltti, to the temple, joka osoitti keskelle metsää. Lähdettiin urheasti pienelle seikkailulle ja käveltiikin kyltin mukaisesti varmaan 40 minuuttia kunnes vesiputouksen luona luovutettiin, jäi nyt temppeli löytämättä. Takaisin päästyämme paikallinen 'opas'ukkeli naureskeli hampaattomalla suullaan meille, että 'veri long wei'. Ehkä koko temppeliä ei ollut olemassakaan..




Tähän meidän matka sitten tyssäsi.

Polun varressa oli kypsymässä ihka oikea ananas!


Kolmas pysäkki oli vesiputous, joka sekin oli melko täynnä ihmisiä. Saatiin kuin saatiinkin napattua kivoja kuvia ja uitua, ja sitten alkoikin paluumatka kohti Ubudia.



Viimeiselle päivälle meillä oli suunniteltuna joogaa ja Monkey Forest. Lähdettiin aamusta suuntaamaan kohti Yoga Barn -nimistä studiota, ja voi pojat mitkä puitteet. Keskellä riisipeltoja upea studio, ja suuri sali täynnä joogaajia. Meidän ohjaaja oli ihan huippu, ja mikäs siinä joogatessa kun hiki tippuu pelkästä olemisesta ja ulkoa kuuluu välillä kukon kieuntaa. Tunti oli melko vauhdikas ja minäkin lopulta melkein onnistuin päälläseisonnassa. Jäi tosi hyvä fiilis!



No sitten siihen apinakokemukseen.... Monkey Forest on siis pieni temppelialue, jolla apinoita juoksentelee vapaasti ja josta voi ostaa niille tarkoitettua ruokaa ja syöttää niitä. Me maksettiin vaan pieni sisäänpääsy ja alettiin kiertelemään ja ottamaan kuvia ylisöpöistä apinoista. Noin 10 minuutin jälkeen Sinin istuessa eräillä portailla päätti apina metrin päästä että hei, tää ei ollutkaan nyt kiva juttu ja loikkasi hampaat tanassa Sinin käsivarteen. Ei kun vartijan avustamana verta valuen ensiapuun, jossa Sini pedille (ja minä tosiystävän tavoin ottamaan kuvia). Ensiavun lääkäri oli tosi mukava, mutta mukavuuspisteet ei paljoa pureman hoidossa auttanut. Tikkejä taisi tulla 3 tai 4, mutta onneksi apinat oli rabiekselta testattuja (ollaan kuitenkin varalta käyty ensimmäinen rokotus jo Sinille ottamassa tätä vastaan). Ihmisten kysyessä lapusta Sinin kädessä saa vastaus melko usein aikaan suunnatonta hilpeyttä, ja onhan se nyt aika hulvatonta, ketä oikeasti puree apina.... One more story to tell ja nyt tälle voi jo melkein nauraa.






Ubudin jälkeen me suunnattiin Gilin saarille, mutta kirjoittelen näistä myöhemmin lisää, oli sen verran ihana paikka että kuviakin tuli sen mukaisesti!

ULUWATU

Viimeisestä yöstä heitettiin kirjaimellisesti arvalla, Canggu vai Uluwatu, joista jälkimmäinen vei voiton. Uluwatussa meillä siis oli käytännössä vajaa päivä aikaa, mutta eipä me siellä haluttukaan varsinaisesti nähdä kuin Uluwatu Temple. Sen mukaan sitten valittiin majapaikkakin, kävelymatkan etäisyydeltä temppeliltä. Todettiin myös parhaaksi ottaa majapaikka aamupalalla, ei nimittäin ollut kovin mukavaa hommaa aamulla nälkäisenä etsiä ruokapaikkaa ja muutamia hutejakin tuli tämän takia tehtyä. Taas kerran nappivalinta, nyt uskaltaa jo sanoa, että meillä kyllä kävi tosi hyvä tuuri kaikkien Balin hotellien ja hostellien ja homestayden kanssa!







Uluwatusta Uberoitiin lentokentälle (missäs nyt olikaan se presidentti estämässä Uber-autojen pääsyn kentälle.........) ja täällä sitä nyt istutaan.

RAHA

Balista yleisesti vielä sen verran, että rahana täällä käytetään Indonesian Rupiaa, jossa 1,000,000 IDR vastaa 100 Australian dollaria. Tämä kääntyi meidän päässä siis helposti, kun viimeiset 8 kuukautta on audeilla eletty, ja euron ja audin suhdekin tullut tutuksi. Leikittiin siis reissussa miljonäärejä, kun nosteltiin rahaa automaateilta yksikkönä miljoona.

Ruoasta maksettiin Balilla halvimmillaan 15 000-25 000 IDR eli 1-2 euron verran ja kalleimmillaankin meidän ateriat taisi olla 5 euron paikkeilla. Asumuksista maksettiin aikalailla kaikista 8€ verran per yö per henkilö ja Uberit taisivat olla pisimmiltäkin matkoilta maksimissaan 5€ per hlö. Halpaa siis on, mutta eipä meillä budjettikaan ollut kovin suuri juuri tuon takia!

RUOKA

Ruoka siis oli halpaa, paljon halvempaa kuin se, että itse olisi alkanut kokkailemaan. Tykättiin erityisesti balilaisista banana pancakeista (ei niitä terveellisiä versioita), nasi gorengista, nasi campurista, mie gorengista ja gado-gadosta. Mehut oli ihan omaa luokkaansa, samoin erilaiset hedelmät.

Parasta ruokaa syötiin warungeista, eli paikallisista katukeittiöistä. Näistä ruuan sai myös paljon halvemmalla kuin 'oikeista' ravintoloista. Tottakai välillä vähän arvelutti ja käytettiin tietysti myös maalaisjärkeä paikkavalinnassa.



MUUTA

-Noin kuukausi ennen kuin meidän oli määrä tulla Balille julistettiin Indonesiaan terroriuhka. Aluksi meitä hirvitti ajatus tänne tulosta aika paljon, ja jäätiin seurailemaan tilannetta. Tosi monet ihmiset sanoivat, että Balilla on aina meneillään jotain, eikä australialaiset juurikaan lähde lomiaan perumaan tuollaisen takia. Ja toisaalta terroriuhkan ollessa päällä myös turvatoimet on luonnollisesti nostettu kovemmalle tasolle.
Kuultiin miten tiukat turvatoimet lentokentällä olisi, ja miten poliisit partioisivat siellä aseineen ja koirineen. Ei kuitenkaan ainakaan meillä näin ollut, mutta erityisesti länsimaalaisten ja turistien suosimissa paikoissa turvatoimia oli selkeästi enemmän. Esimerkiksi kun mentiin käymään Potato Head -klubilla, kaikki alueelle pyrkivien autojen pohjat tsekattiin peilien avulla ja ovella oli poliisit aseiden kanssa. Ihan turhiahan nämä huolet ei kuitenkaan oo, sillä Balin Kutalla vuonna 2002 tapahtui pommitus, jonka muistomerkkikin me nähtiin just eilen.
Joka tapauksessa, me ei tunnettu oloamme missään vaiheessa turvattomaksi ja kaikki sujui tosi hyvin ja normaalisti!

-Hanavettä ei tulisi juoda, eikä edes pestä sillä hampaita. Mekin ollaan kannettu käsidesiä joka paikassa mukana ja pidetty näistä asioista erityisen hyvää huolta sen kuuluisan Bali Bellyn pelossa. Ja hyvin ollaan pärjätty, ekan kerran pientä mahaoireilua on ollut mulla tänään ja Sinikin on kokonaan sen isommilta vaivoilta välttynyt!

-Lämpötilat Balilla oli poikkeuksetta 30 ja 40 asteen välillä, eli hiki todellakin lensi! En oo ikinä aiemmin varmaan hikoillut näin paljoa... Vettäkin tuli onneksi sen mukaisesti juotua.

-Musta löytyi ihan uusia röyhkeitä piirteitä pakon edessä. Jos saman päivän aikana halusi päästä tien toiselle puolelle, oli vaan nostettava käsi pystyyn ja käveltävä yli. Toisekseen löysin sisäisen tinkijän itsestä, oon aina luullut että oon tosi huono siinä. Täällä sai helposti hinnan tiputettua jopa neljännekseen lähtöhinnasta!

No mutta siinä vähän meidän Balin elämästä, koitan saada Gili Islands -postauksen väsättyä mahdollisimman pian, rakastuttiin siihen paikkaan nimittäin täysin.

Kohta onkin jo onneksi aika suunnata portille! Mulla on uus kirja ja Potter-leffa ladattuna ja toivottavasti sais vielä vähän nukuttuakin. Oon muuten lukenut tässä viime päivinä kolme ekaa Potteria ja nyt oon ihan hukassa mun elämän kanssa kun en saa neljättä käsiini... Pitikin mennä taas aloittamaan... En varmaan ikinä kyllästy noihin!

Laters!!

♥ Elli