2016/03/31

TRAVEL PLANS

Yksi työpäivä, kolme kokonaista päivää lähtöön!! Alotettiin meidän reissusuunnittelu vähän ennen joulua, ja siitä asti on pläänäilty pienempiä ja isompia juttuja melko säännöllisesti. Eniten aikaa vei lentojen sumpliminen ja jouduttiinkin tekemään vähän kompromisseja. Lopulta saatiin tosi hyvät ja edulliset lennot, jotka taidettiin kaikki varailla tammikuun aikana! Kuudesta lennosta maksettiin (kotilentoa SIN-OUL) lukuunottamatta n. $640 laukkuineen, eli n. 430€/hlö. Oon tosi innoissaan meidän jokaisesta kohteesta ja ne on kaikki jollain tavalla erilaisia! Reissusta koitan parhaani mukaan päivitellä blogia netistä ja ajasta riippuen, sen voin ainakin luvata että kamera kulkee visusti kaulassa!

46 päivää, 6 maata, täältä tullaan!

Jollain tavalla musta Uusi-Seelanti näyttää kuvien perusteella Huippuvuorilta, jossa olin pari vuotta sitten!


NEW ZEALAND 4.-11.4.

Lennetään Queenstowniin ensi maanantaina, ja yövytään ensimmäiset kolme yötä hostellissa. Näille päiville on suunniteltu Queenstowniin ja sen lähialueisiin tutustumista, jonka jälkeen haetaan vuokra-auto ja lähdetäään roadtrippailemaan pitkin eteläsaarta. Halutaan nähdä mahdollisimman paljon paikkoja, ja autolla ajaminen oli paras ratkaisu tähän! Tosiroadtriphengessä myös nukutaan autossa leirintäalueilla matkan varrella. Tälle reissulle saatiin siis mukaan meidän jenkkivahvistus (joka tosin aikoo muuttaa Suomeen jos Trumpista tulee presidentti) Haley, ystävien kesken Heili. Queenstownissa treffataan myös Uudessa-Seelannissa seikkaileva Hanna, ihana nähdä pitkästä aikaa ♥

Odotan Uudelta-Seelannilta upeita maisemia varsinkin, kun siellä ollaan syksyssä jo pidemmällä ja värit alkaa olla täydessä loistossa! Lämpötilat voi todennäköisesti olla mitä vaan 0 ja 20 asteen välillä lumisateesta auringonpaisteeseen. Turhat kamat jätetään Sydneyyn odottamaan ja lähdetään sallitulla 7 kilolla matkaan! Matkailu avartaa ;) (edit: tällä hetkellä oon puntaroinu mun tavaroita Thermomixillä ja näyttää siltä että rajoilla mennään... Kilon painava kamera asusteeksi kaulaan, pyyhe turbaaniksi päähän, 4 kerrosta vaatteita päälle ja turvatarkastukseen!)




EAST COAST OF AUSTRALIA 12.-24.4.

East Coast reissataan läpi melko minuuttiaikataululla (joka on siis oikeasti tehty paperille viininpunaisella stabilokynällä), mutta tämähän ei ole ongelma eikä mikään super-Sinille ja -Ellille. Ei siis sen puoleen että Seelantiinkaan rentoutumaan oltais lähdössä.. Matkataan Greyhound-nimisellä Hop On Hop Off -bussilla ja stoppeja matkanvarrella on Sydneyn ja Cairnsin välillä Byron Bay, Gold Coast, Brisbane, Noosa, Hervey Bay (josta risteily Fraser Islandille), Airlie Beach ja lopulta Cairns, josta tehdään Great Barrier Reef cruise.



BALI 25.4.-4.5.

East Coastin jälkeen lennetään Cairnsista Balille, joka tulee jo ihan maantieteellisesti olemaan mukavaa vaihtelua Australialle. Oli nimittäin vähän hankaluuksia vaihtaa päänsisäinen mittasuhdetaulukko oikeaan kokoon tälle minisaarelle Australian jälkeen. Balilla ehditään seikkailemaan 10 päivää, ja tarkoituksena ois nähdä ainakin Seminyak, Ubud (en malta oottaa tätä joogakylää!!), Gili Islands ja Uluwatu. Kutan kaltaisista bilepaikoista pysytään kaukana, ne ei herätä kummankaan meidän mielenkiintoa. Balin reittiä ei olla niin tarkkaan vielä lyöty lukkoon, kuitenkin sen verran aikaa ja sen verran pienempi kohde kyseessä että katsotaan tilannetta todennäköisesti paikan päällä! Ekoiksi öiksi on kuitenkin varattu hostelli/hotelli, joka valittiin ihan vaan nimen perusteella. ZenRooms Nakula.



KUALA LUMPUR 5.-8.5.

Kuala Lumpurissa viivytään neljä päivää, joiden aikana halutaan vierailla Cameron Highlandsien teeviljelmillä ja hindujen Batu-luolilla ja pari kaupunkipäivääkin taitaa tähän biitsikohteiden väliin mahtua.  Again, can't wait!! Kuala Lumpur taitaa olla yks halvimmista paikoista yöpyä hienoissa hotelleissa, joten tämä käytettiin hyväksi! Maksetaan neljästä yöstä yhteensä n. $150 aamupaloineen, eli n. 13€/yö/hlö. Yks asia mitä Kuala Lumpurilta odotetaan kumpikin Sinin kanssa innoissaan, on malesialainen ruoka.



THAILAND 9.-16.5.

Lennetään Kuala Lumpurista Krabille ja myöhemmin Phuketista Singaporeen. Näiden lentojen väliin mahtuu n. kymmenen päivää, joita ei olla sen tarkemmin vielä suunniteltu. Todennäköisesti samalla meiningillä mennään kuin Balilla, eli katsellaan säiden mukaan ja kysellään paikallisilta! Ainoana rajoituksena on se, että lähdetään etenemään Krabilta ja Phuketiin pitäisi loppujen lopuksi päätyä. Must see listalla on mm. Koh Lanta ja Koh Phi Phi.

kaikki kuvat weheartit.com


SINGAPORE 17.-19.5.

Viimeinen etappi ennen Helsinkiä (!) ja Oulua (!!) on Singapore, josta meillä entisestään on kokemusta 7 tunnin lentokenttähengailun perusteella tulomatkalla. Singaporeen on varattu meidän reissun hienoin hotelli, josta maksettiin sitten vähän enemmän. Kaikki muut yöt nukutaankin joko $10-20/yö budjettimajoituksessa tai bussissa/autossa/lentokoneessa/lentokentällä. Ajateltiin, että ansaitaan luksuslopetus meidän kaikenkaikkiaan 9 kuukautta kestäneelle 'reissulle'!

Pitäkää peukut pystyssä meidän reissailuille, 50 päivän päästä nähdään!!

 ♥ Elli

2016/03/28

AUTUMN VIBES

Pari viikkoa vierähtänyt edellisestä kerrasta, ihan hullua kuinka nopeasti viikot on joulun jälkeen sujahdelleet menemään. Virallisesti täällä alkoi syksy jo neljä viikkoa sitten 1.3., mutta oikeastaan vasta pari viikkoa sitten ilma muuttui yhtäkkiä yhdessä yössä syksyiseksi. Yhtenä hetkenä oltiin biitsillä ja toisena vettä sitten satoikin viikon putkeen. Päivä on lyhentynyt jo huomattavasti kummastakin päästä, kun aurinko nousee vasta seitsemän jälkeen ja laskee jo vähän ennen seitsemää illalla. Aamut on pimeyden lisäksi myös paljon viileämpiä, ja monena aamuna on saanut vetää pitkää housua ja villasukkaa jalkaan. On täällä lämpöasteita kuitenkin ollut vielä 20-25, joinakin päivinä enemmänkin, mutta jotenkin ilma ei silti ole enää samalla tavalla lämmin. Mutta en valita yhtään, kyllä sitä kesää jo saatiinkin monen Suomen kesän edestä!!







Oon aina tykännyt syksystä, viime vuosina vielä enemmän, mutta täällä oon tajunnut kuinka tärkeä osa vuotta se vuoden aika mulle on. Nyt vaan tuntuu jotenkin väärältä kun tätä 'syksyä' ei seuraakaan lumi ja joulunodotus vaan kesä Suomessa... Tekis niin paljon mieli ostaa tänne myyntiin tulleita villapaitoja ja kaulahuiveja ja pipoja! No vielä muutama kuukausi..






Parin viikkoa sitten mulla oli alkamassa viimeinen oikea työviikko, tämä sen takia että family lähti grandma'n 80-vuotisjuhlia viettämään etelään. Olinkin yksin kotona viikon verran, tosin perheen uusi au pair muutti meille asumaan puolessa välissä, kun asiat eivät olleet edellisessä perheessä sujuneet ihan suunnitelmien mukaan. Nauroinkin että tämä perhe ei ole animal rescue vaan au pair rescue :D

mukaanhan lähti siis thermomixin lisäksi taas mm. slowcooker, lentopalloverkko, potkulaudat, kajakki, surffilaudat, polkupyörät....


Loman aikana kävin salilla ja joogailemassa ja viimeisellä joka maanantaisella boxingtunnilla, kävin huonetta ja tavaroita roskiin/myyntiin/mukaan -taktiikalla läpi, kävin leffassa Sinin kanssa ja nautin vaan omasta rauhasta. Yks päivä kävin kävelyllä ja kuvailemassa tuossa parinsadan metrin päässä sijaitsevalla purolla (osa postauksen kuvista). Sitten viime torstaina Sinin perhe lähtikin reissuun ja vietin 'maanpaossa' kolme yötä siellä. Host dadin siskon perhe tuli meille yötä ja alkoi kuulostaa siltä että perheen 14-vuotias poika ja 16-vuotias tyttö joutuu molemmat nukkumaan kerrossängyn yläsängyssä tarjouduin lähtemään pois jaloista ja luovuttamaan sängyn viikonlopuksi.

Illan teema oli 'night without Harry Potter :D




Vieteltiin Sinillä Sinin ja Haleyn kanssa pääsiäistä perinteisesti Harry Pottereita katsomalla ja saatiinkin melkein kaikki katsottua! Oon niin onnellinen että ollaan löydetty toisemme ja meille kaikille oli täysin ok viettää toiseksi viimestä viikonloppua Sydneyssä yövaatteissa HP-maratoonia katsellessa ja juomalla teetä litratolkulla :D

Lauantaina käytiin Darling Harbourissa kreikkalaisessa ravintolassa syömässä ja sunnuntaiaamuna host mom haki mut easter egg huntiin kotiin. Eilinen menikin sitten syödessä taukoamatta ja SUPpaillessa, ihana rento familypäivä!


Puolimatkassa mulle tyrkättiin kyytiläinen mukaan ♥

piti kokeilla joogajuttuja laudalla :D innostin myös host dadin 14v siskonpojan kokeilemaan mukana!

Tänään käytiin brunssilla/lounaalla viimeistä kertaa Manlyn ruotsalaisessa Fika-kahvilassa. Tosi paljon ollut viimeaikoina vaan tällaisia 'viimeistä kertaa' juttuja, vaikka eipä sitä siltikään oikein käsitä että ne oikeasti on viimeisiä kertoja.



Muutamia juttuja vielä hoidettavana tässä ennen lähtöä tämän viikon aikana, esim. pankkitilin sulkeminen ja kaikenlaisten lippulappusten printtailua ja unohtuneiden tavaroiden ostelua. Ihan käsittämätöntä että tämä elämänvaihe, joka on ollut mun arkipäivää melkein 8 kuukautta on kohta ohi. Onneksi on paljon mukavia juttuja edessä!

Koitan saada tässä vielä ainakin tarkempaa reissusuunnitelmaa postattua ennen lähtöä!

♥ Elli

2016/03/14

THE GROUNDS OF ALEXANDRIA

Täydellinen sunnuntaipäivän seikkailu Alexandrian kaupunginosaan, pieneen, vähään aikaan kauneimpaan puutarhamaiseen kahvilaravintolakeskittymään, The Grounds of Alexandriaan. Perinteisesti kerrankin kun kameran otin mukaan, oli siitä akku lopussa, mutta on nää kännykkäkuvatki aika ihania. Enjoy!


nämä sympaattiset kaverit oli heti ensimmäisen nurkan takana Groundseihin tultaessa ♥


tytöillä iski pieni annoskateus tähän mun vesimeloniananaslimemehuun :D

jopa vessa oli niin loppuun asti mietitty Groundsien tyyliin sopivaksi, vessakopitkin oli semmoset karsinamaiset!

Alkava viikko on muuten mun viimeinen kokonainen työviikko. Tasan kolmen viikon päästä ollaankin jo uusissa maisemissa.

So let's make the most of it!

♥ Elli

2016/03/11

REALITY OR JUST A SHOW?

Huom. saattaa sisältää juonipaljastuksia!!

Noniin, tuli se sitten tämäkin päivä kun vihdoin Ylen Au pairit Australiassa jaksot tuli ulos. Ajattelin nyt vähän avata ajatuksia tästä aiheesta kun liippaa kerrankin joku reality omaa elämää. Hauska sattuma, että sarjaan etsittiin just silloin au paireja kun itsekin aloin etsimään perhettä. Ei tosin sitten kertaakaan käynyt mielessä että itse hakisin ohjelmaan, ei kertaakaan.

Aluksi mietin, etten todellakaan voi katsoa yhden yhtä jaksoa realityä 'omasta elämästä', varsinkaan kun olin kuullut niin paljon kaikenlaista aikaisemmista kausista. Noh tässä sitä nyt sitten ollaan, kyyneleet silmissä viimeisen jakson jälkeen vähän reilu vuorokausi siitä kun kaikki jaksot ilmestyivät Yle Areenaan :D


Aloinkin katsomaan sarjaa vaan provosoitumismielessä (samoin kuin vaikka Temptation Islandia, uudet parit on nyt muuten julkistettu :D). Olin lukenut etukäteen juonipaljastuksia ja henkilökuvauksia, joiden perusteella koko sarja vaikutti melko epätoivoiselta jenkkityyliin pyrkivältä realitykyhäelmältä miestennielijöineen ja uskovaisine hihittelijöineen. Löytyypä sieltä yksinhuoltajaäitiperheessä työskentelevä poika-aupairikin! Salkkarimaisten juonipaljastusten (au pair deittailemassa toisen host isää, toisen au pairin host äiti deittailemassa samaa host isää, kissatappeluita...) jälkeen päätin että pakkohan tätä on alkaa seuraamaan ihan vaan viihdearvon takia. Ensivaikutelma tyypeistäkin oli kollegani Sinin sensuroimattomia sanoja lainatakseni: 'saatanan lahopäitä kaikki'.

Niille, joilta koko sarja on mennyt ohi, kyseessä on siis 9-osainen tositv neljästä au pairista Australian Sydneyssä, elikkäs samoissa maisemissa ollaan missä täällä itsekin pyörin. Juonipaljastusten jälkeen olin vähän kauhuissaan siitä, että nyt kaikki sukulaiset ja kaverit ja tutut luulee että tuollaista munkin elämä täällä on. Tavallaan oon kyllä jossain määrin kauhuissaan vieläkin :D Pakko nyt vähän kommentoida asioita, jotka mun mielestä ei täällä suurimmalla osalla au paireista ihan ole niin kuin sarjassa esitettiin.



Sarjassa neljästä au pairista kaksi vaihtoi perhettä ja yksi lopetti hommat kokonaan. Ottaen huomioon että heillä oli tavoitteena olla au pairina 3 kuukautta, on tämä mun mielestä hassua. Tuntuukin ettei nämä tytöt oikein olleet loppuun asti ajatelleet mitä se au pairin työ oikein on. Tai ehkä sitä sitten vaan oltiin julkisuuden perässä lähdetty vähän seikkailemaan au paireiksi tajuamatta miten paljon työ eroaa perjantai-iltojen babysittingtyöstä.

Toinen asia mikä mua järkytti oli se draaman määrä! Mun mielestä kun just se tässä au pairiudessa ja Australiassa olemisessa on ollut ihanaa, että täällä sitä turhaa säätämistä ei yksinkertaisesti ole! Täällä kun sun ei tarvi hengailla ihmisten kanssa joista et niin välitä, vaan voit valita ne ihmiset ympärille joista saat energiaa ja hyvää mieltä. Kuitenkin täällä ollaan vaan rajattu aika, niin turha kerätä negatiivisuutta ja turhaa sähläystä omaan elämään! En taida olla riidellyt tai tosissaan väitellyt täällä kertaakaan ensimmäisestä perheestä lähtemisen jälkeen. Toisaalta noilla sarjan tytöillä taisi olla ykkösprioriteettinä löytää itselleen 'söpö surffipoika Ausseista', niin kyllähän sitä jo siitäkin saa elämäänsä säätämistä kerrakseen.



Ulkonäköön liittyen pakko puhkaista tämmönen kupla kuin au pairien ulkonäkö, me (ainakaan suurin osa meistä) ei nimittäin todellakaan meikata tai kiharreta hiuksia täällä kun ollaan töissä... Oikeastaan ei meikata silloinkaan kun nähdään vapaa-ajalla toisia :D saa olla melko special occasion että mun naamasta löytää meikkivoidetta saati sitten ripsaria. Ulos lähtiessä mulla on meikkiä vähemmän kuin lukioaikana normaalina koulupäivänä. Ei myös todellakaan olla töissä 'oikeat vaatteet' päällä, vaan mulla esim. on aina vaan treenivaatteet tai kollarisortsit tai ihan vaan mitkä vaatteet kunhan ne on mukavat. Meidän mammakerhon kanssa ollaan kyllä pahempia kuin kotiäidit täällä! Toisaalta ymmärrän kyllä että kameroiden edessä kivempi olla laittautuneena.



Tosi vähänhän tuossa sarjassa myös näytettiin tätä itse työtä, mutta sitähän se tv:n tekeminen kai on, parhaat draamapalat vaan napsitaan päältä. Tavallaan kuitenkin ärsyttää, kun kerran ohjelman nimi on Au pairit Australiassa, niin olisi siinä voinut edes yhtä arkipäivää vaikka kuvailla. Nyt jäi vaan vähän semmoinen maku suuhun että au pairius on pelkkää bilettämistä ja draamaa.

Toisaalta se mikä sai mut jatkamaan sarjan katsomista oli se, että ihan samoja ongelmia näilläkin tytöillä (tällä Juholla kun ei tuntunut olevan ongelman ongelmaa, ehkä kaikkien au pairien pitäis vaan olla poikia...) kuin meilläkin. Kovasti ainakin kolahti perheenvaihtofiilikset, ja tuntemukset siitä että ei tee hommia oikein tai että ainakin joku juttu on joka kerta pielessä. Ja ne itkut tirautin sitten siinä vaiheessa kun yks au paireista näki taas Helsinki-Vantaan lentokentällä perheensä, se kun alkaa itsellä olla sen verran lähellä!



Paljon tietenkin on varmasti jäänyt myös kameroiden ulkopuolelle ja tottakai kaikki otsikot ym. on tehty mahdollisimman kärjistetyiksi. Kaiken kaikkiaan lopulta yllättävän, sanotaanko, ok sarja, mutta jos jotain asiatietoa au pairiudesta haluaa niin turha haaskata tunteja elämästä tälle sarjalle. Lähinnä toivoisin, että kaikki jotka tätä sarjaa katsoo laittais semmosen tietynlaisen suodattimen päälle, niin kai se on kaikenlaisten tosi-tv-ohjelmien kanssa. Tähän onkin nyt hyvä päättää tämä viiltävä syväanalyysi aiheesta Ylen Au pairit Australiassa. Ugh.

♥ Elli