FEELINGS

Melkein kaks viikkoa takana elämää maapallon toisella puolella! (Voi että miten vihaankaan tuota 'maapallon toisella puolella', kuulostaa vaan niin kliseiseltä...) Mutta kuitenkin, täällä sitä ollaan edelleen hengissä. Kirjoittelin aiemmin ennen lähtöä että fiilikset on sekavat, mutta voi kunpa oisinkaan tiennyt mitä tuleman pitää.. :D huhhuh.

Host-isä sanoo jatkuvasti nuoremman tytön olevan 'rocks and diamonds' (mikä kyllä kuvastaa tätä tapausta osuvammin kuin mikään muu), mutta tämä sanonta osuu ja uppoaa mun fiiliksiinkin niin hyvin. Lähtiessä lentokentältä Oulusta fiilikset oli hyvät. Yleensä olen kauhea itkupilli ja olin varautunut pahimpaan, mutta ei, myös koko matkan ajan olin vain innoissaan kaikesta ja mietittiinkin milloin se ikävä oikein tulee. Ensimmäiset päivät täällä, eli keskiviikko, torstai ja perjantai oli niin täynnä kaikkea uuden opettelemista ja näkemistä ja asioiden hoitoa että sen kummemmille ikävän tuntemuksille ei vaan jäänyt aikaa. Sitten lauantaina nuorempi tytöistä sai ensimmäiset kunnon raivarit, skypettelin kotiin ja olin liikaa yksinään omien ajatuksien kanssa. Tämän jälkeen juteltiin vielä host-äidin kanssa mun omasta perheestä ja tämän kaiken seurauksena se sitten tulikin. Itku.

Tämän jälkeen fiilikset on mennyt vuoristorataa ihan päivittäin. Silloin kun on paljon tekemistä mielialakin on korkealla. Ongelma on vaan se, että tarvin joka päivä tietyn ajan vain itselleni, sellaisen ajan, jolloin selailen puhelinta, katson jotakin sarjaa tai vaan oon. Ja juuri nämä on niitä pahoja hetkiä, jolloin yleensä ikäväkin iskee. Joskus se ikävä lähtee ihan kummallisista asioista, sellaisista tosi pienistä, niinkuin vaikka vaatekaapin siivoamisesta tai paahtoleivistä väärässä paikassa (jääkaapissa, seriously???).

Ikävä on jännä asia. En oikeastaan koko mun 19,5 vuoden mittaisen elämän aikana oo ikävöinyt ikinä mitään tai ketään kunnolla. En oikein tiennyt edes mitä ikävä saati sitten koti-ikävä on, ennenkuin tulin tänne (ihan sivuhuomautuksena, koti-ikävä on sitä kun ikävöit jopa tiskikoneen tyhjentämistä omassa kodissa, huom. äiti ja isi).

Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, suurimman osan ajasta olen tosi innoissaan kaikesta ja onnellinen, kaikki on hyvin! Tiedän sen siitä, että kun skypettelen Sinin kanssa suunnilleen päivittäin ja aina kun videokuva lävähtää näytölle on kuin katsoisi peiliin. Meillä menee fiilikset ihan käsi kädessä, kerran itkettiin kumpikin jo ensimmäisestä sanasta lähtien ja sitten on niitä päiviä kun kumpikin ollaan vaan niin onnellisia. Ollaan siis päätelty että tämä tämmönen tunteiden myrsky on ihan normaalia tässä vaiheessa.

Ihan samalla tavalla kuin negatiivisiakin fiiliksiä, myös niitä hyviä aiheuttaa ihan pienet asiat. Leffailta Sinin kanssa, reunion päiväkotibestiksen ja sen ystävän kanssa cityssä, positiiviset kommentit lapsilta ja host-vanhemmilta ja ajatus siitä, että Suomessa mulla on kaikki hyvin. Ihana perhe, poikaystävä, kaverit ja koulupaikka odottamassa, ei ne katoa minnekään vaikka itse täällä kaukana olenkin.

Huhhuh, enpä ajatellut kirjoittavani ihan tällaista postausta, mutta tässä nyt tämmöinen avautuminen. Kirjoittelen muuten tätä keskeltä lunta laskettelupäivän jälkeen, mutta tästä viikonlopusta lisää myöhemmin :)

my favorite quote from weheartit.com

Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥

♥ Elli