2015/11/24

JERVIS BAY

Tästä tarinasta tulee pitkä kuin nälkävuosi, joten ottakaa kuvanmukainen asento ja nauttikaa!!


Viime viikonlopusta piti tulla alunperin ihan normaali, dinneriä ja ehkä lauantai-iltana ulos Manlyyn, ja sunnuntaina sitten perinteinen citypäivä. Hostmom kuitenkin kyseli keskiviikkona suunnitelmia ja päädyttiin puhumaan kaikista paikoista joissa haluttaisiin käydä. Ykkösenä mulla listalla oli tällä hetkellä Jervis Bay, mutta tyttöjen kanssa oli ollut vähän vaikeuksia löytää kaikille sopivaa viikonloppua. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa hostmom sitten olikin suunnitellut Sinille ja mulle pienen viikonloppuroadtripin, johon sisältyi mm. yö autossa. Why not?

Kiama




Pienen sumplimisen jälkeen järjestyi auto käyttöön ja eikun lauantaiaamuna matkaan! Jervis Bay sijaitsee noin 3-3,5 tunnin ajomatkan päässä rannikkoa alaspäin ajettaessa. Jervis Bayn Hyams Beachilla sanotaan olevan whitest sand of the world ja tämähän me haluttiin päästä näkemään. Roadtrippiä me alettiin suunnittelemaan tarkemmin vasta autossa matkalla kohti määränpäätä, mikä ei siis ole sitten yhtään tyypillistä mulle tai Sinille. Molemmilla olikin pääasiassa vaan halu saada pieni irtiotto kotoa. Päätettiin suunnata Huskisson-nimiseen paikkaan Jervis Bayllä, jonka lähellä Hyams Beachkin sijaitsee.

Matkanteko kesti meillä vähän pidempään kuin navigaattori sanoi, sillä tämän uuden no worries -asenteen siivittäminä pysähdeltiin matkalla aina jos siltä tuntui. Pysähdyttiin muunmuassa pienessä Kiaman kylässä, jossa on turistinähtävyys nimeltä Blowhole. Napattiin siellä myös kahvit ja käytiin vessassa erään kahvilan melko yllättävässä toilettiratkaisussa :D

Sporttiset miehet ottakee yhteyttä!


normi vessaratkaisu kahvilalle!



Blowhole, huomatkaa mittasuhteet kuvan ihmisistä!

Perillä Huskissonissa ajettiin ensimmäiselle leirintäalueelle (ei ihan vielä oltu tarpeeksi rohkeita nukkumaan autossa ilman aitoja ympärillä) ja hyvällä tuurilla saatiin campingalueen viimeinen vapaa paikka. Ei nimittäin tiedetty etukäteen Huskissonissa olevan juuri sinä viikonloppuna Husky Triathlon, jonka takia majoitukset olivat melko tukossa! Campingalueella näkyi jos jonkinnäköisiä asumusviritelmiä, mutta muuten aikalailla sama meininki kuin Suomessa. Hyttyssavut haisemaan ja kortinpeluuta etuteltassa!



Lauantaina sitten vaan asetuttiin aloilleen ja kierreltiin paikkoja. Illalla vähän ennen auringonlaskua käytiin hakemassa fish&chipsit ja niiden, sekä loppujen matkaeväiden ja tottakai viinipullon kanssa suunnattiin romanttiselle rantapicnicille. Viihdyttiin rannalla siihen asti että pilkkopimeässä ei enää nähnyt edes omia ruumiinosia ja kylmäkin alkoi tulla. Kömmittiin sitten Hondan takapenkeille ja takakonttiin tehtyyn sänkyyn ja nukuttiin parhaat unet aikoihin! Muutaman kerran sai ovea aukoa ettei happi lopu, mutta suosittelen lämpimästi tätä asumisratkaisua kaikille budjettimatkailijoille ($16/hlö)!







Sunnuntaina mentiin aamiaiselle erääseen kylän kahviloista keskelle triathlonkuhinaa, jonka jälkeen suunnattiin White sand walkille ihailemaan mm. Hyams Beachia. Koettiin muutamia extremehetkiä off-reiteillä kallioilla hyppiessä kun tajuttiin osuneemme rapujen reviirille! Kuvat puhukoot sunnuntaipäivästä puolestaan.

aamunäkymät autosta, bongaa lintu!















Iltapäivällä mentiin vielä kiertelemään Booderee National Parkiin ja sitten illanedellä lähdettiin ajelemaan kotiin. Paluumatkakin otti oman aikansa, kun muutaman kerran valittiin vikareitti ja seuraava kääntymispaikka oli 21 km päässä. Ei kauheasti naurattanut kun siinä vaiheessa valkeni myös ettei Australiassa juurikaan käytetä katulamppuja vaikka rajoitus olisi 110 km/h. Matkalla ohitettiin myös tosi hauskannimisiä paikkoja, muunmuassa Bombo, Minnamurra ja Jamberoo (terkut Jambolle ♥).



Tällainen extempore-tyyppinen reissu oli niin mukavaa vaihtelua! Ihan hyvä oppia vähän tällaistakin asennetta sen ainaisen stressaamisen, suunnittelun ja organisoinnin lisäksi. Suurin osa reissuista tulee kyllä varmasti olemaan tasantarkkaan aikataulutettuja oman mielenrauhan säilyttämiseksi, mutta toivotaan että mukaan mahtuu vielä muutama tämänkin tyyppinen matka! Kuvien karsiminen oli todella vaikeaa, ja tottakai jälleen kerran paikka oli moninverroin ihmeellisempi paikanpäällä. Toivottavasti jotain tästä välittyi myös kuvista.

Ihanaa viikkoa rakkaat ystävät ja sukulaiset ja mahdolliset muut lukijat!♥

♥ Elli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti