2015/10/14

BLUE MOUNTAINS DAY I

Päätin jakaa tämän Blue Mountains -reissun kahteen eri postaukseen, tässä ensimmäinen!

Perjantaina illalla lähdettiin junalla 7 muun au pairin kanssa kohti Blue Mountainsia. Tällä kertaa edustusta oli Suomesta (x3!!), Kanadasta, Jenkeistä, Saksasta, Briteistä ja Norjasta. Saatiin ihan mahtava porukka kasaan ja juttu luisti heti alusta asti, vaikka muutamaa tytöistä en ollut ennen tavannutkaan. Junamatka Blue Mountainsille Sydneystä kesti noin kaksi tuntia. Perillä matkanjohtajan (arvatkaa kuka) johdolla marssittiin YHA-hostelliin (arvatkaa ketkä hoiti majoituksen), jonne oli noin 10 minuutin kävelymatka juna-asemalta. Alunperin olin vähän kyseenalaistanut löytyykö Katoomba-nimisestä kylästä edes kunnon ruokakauppaa, mutta vielä mitä! "Kylästä" löytyi Coles, Woolworths ja Aldikin (vertaa CityMarket, Prisma ja Lidl), sekä Target ja kymmeniä kahviloita ja pikkukauppoja. Hostellissa meitä vastassa oli yövahti Rob (tai Bob, jompikumpi :D) joka ystävällisesti kertoi meille hyviä vinkkejä viikonlopun ohjelmistoon päätyen aina taxfilenumberin tärkeyteen (tämähän ei koske au paireja..) ja turvallisuuteen yöelämässä. Kun sitten päästiin liukenemaan paikalta, mentiin melko pian nukkumaan aamun aikaisen herätyksen takia. Huoneessa oli neljä kerrossänkyä, eli juuri kahdeksan nukkumapaikkaa. Hostellista sen verran että jos Blue Mountainsille on joku suuntaamassa, valitkaa ehdottomasti Katoomban YHA hostel! Maksettiin kahdesta yöstä $65/tyttö elikkä noin 40 euroa. Hostellissa oli yhteinen keittiö, jossa oli myös osasto FREE FOOD. Kaikki toimi tosi hyvin, mistään ei valitettavaa! Ainoa ihmetyksen aihe olivat muut asukkaat. Oltiin kaikki ajateltu muidenkin olevan suunnilleen meidän ikäisiä, mutta alakerran oleskelutilassa hengaili pääosin keski-ikäisiä ja sitä vanhempaa väkeä.

Lauantaina herättiin kaikki seitsemältä ja suunnattiin hostellin alakertaan keittiöön, ja kokkailtiin aamupalaa yhdessä. Siitä sitten kiiruhdettiin kaupan kautta 10 minuutin junamatkalle kohti Wentworth Fallsia. Tarkoituksena oli siis Rob/Bobin vinkkien avulla patikoida katsomaan Wentworth nimistä vesiputousta ja tehdä pieni lenkki siellä. Lähdettiin matkaan Darwinin mukaan nimettyä reittiä pitkin ja tällä alkupätkällä luonto oli välillä todella karua ja kuivaa ja välillä taas vehreää!





Meitä oltiin varoiteltu käärmeistä ja hämähäkeistä ja jostain syystä erehdyin valitsemaan paalupaikan tälle meidän vaellukselle. Muutaman erittäin hengenvaarallisen kirkumista aiheuttaneen läheltäpititilanteen (mm. jonkun eläimen jätöksistä pölähtävän kärpäsparven) jälkeen päästiin kuitenkin sinne itse vesiputoukselle! Jo matkalla oli näkynyt pienempiä putouksia, jotka oikeastaan tekivät minuun suuremman vaikutuksen. Eipä me paljoa aikaa taidettu uhratakaan tämän the vesiputouksen katseluun ja kuvailuun!

Wentworth Fall, huomaa ylhäällä menevä kaide niin saa vähän mittasuhteita.

Vesiputouksen vieressä olevalta näköalapaikalta avautuivat aivan uskomattomat näkymät! Ei ole tämä tyttö aiemmin nähnyt vastaavaa, joku aika meni ihan vaan tuijotellessa. Ei sitä oikein saanut edes kuviinkaan kunnolla, menkää ja nähkää itse. Vietettiin tällä look-outilla varmaan 20 minuuttia ottaen kuvia toisista (tyttöporukassa reissaamisen hyvät puolet :D) ja maisemista.


Kun sitten maltettiin jatkaa matkaa, päätettiin kiertää 'pieni' lenkki 'muutamine' portaineen (voin muuten sanoa että pelotti). Loppujen lopuksi koko vaelluksen kilometrimääräksi kertyi lähemmäs 12 km. Tästä matkasta varmaankin noin 10 kilometriä oli portaita alas tai ylös.. Mukavassa seurassa jutellen matka kuitenkin meni todella nopeasti! Loppumatkalla ilmasto oli paljon miellyttävämpi, sillä suurin osa reitistä kulki jonkinlaisen sademetsän keskellä. Välillä piti kulkea pienten vesiputoustenkin läpi! Lopulta päädyttiin piknikalueelle ja syötiin lounas, jonka jälkeen otettiin bussi takaisin hostellille.

Nämä kaks oli koko ajan hyppimässä aitojen väärälle puolelle kuvaamaan.. :D








Huhhuh, raskas reissu, mutta todellakin antoi enemmän kuin otti! Välillä piti oikein pysäyttää ajatukset ja miettiä että täällä sitä ollaan, Australian sademetsässä ja vuorilla.







Hostellilla levättiin hetki ja suunniteltiin loppupäivää. Päätettiin lähteä kiertelemään kylää ja tekemään visiitti paikalliseen kulttuurimuseoon. Museo sinänsä ei ollut kummoinen, mutta sopi paremmin kuin hyvin loppupäivän aktiviteetiksi, sen verran väsyneitä oltiin kaikki. Takaisin hostellille päästyämme istuttiin ulkona ja juotiin lasi viiniä. Ensimmäiset nuoremmat asukkaatkin bongattiin ja hengailtiin hetki heidän kanssa ennen dinnerin kokkailua. Oltiin päätetty mennä helpoimman kautta ja väsättiin pastacarbonaraa, valkosipulipatonkia ja salaatti. Ja voi että oli hyvää!



Perjantai-iltana oltiin myös päätetty pitää TimTam tasting, Australiassa kun ollaan. Tässäpä yksi asia jota ikävöin varmasti Suomessa, TimTamit!! Tastingissä voiton taisivat kyllä viedä ihan ne originaalit versiot..



Pelailtiin myös Aliaksen kaltaista peliä, mikä oli hieman hankalaa pelin ollessa brittiläinen ja osallistujien kuudesta eri maasta. Vaihdettiinkin sitten superhauskaan Hands Up -peliin joka saattaa joillekin olla tuttu Ellen Degeneres showsta!

Ei sitten lopulta valvottu ihan kamalan myöhään, sillä osa meistä päätti herätä aamulla kirjaimellisesti ennen auringonnousua...

♥ Elli

1 kommentti:

  1. Wow olisinpa päässy mukaa, näyttää huikeelta! Ja YHAt on tosi siistejä ja hotellimaisia hostelleja, joten niissä on yleensä enemmän vanhempaa väkeä, kun muissa hostelleissa. Itekin oon ton huomannu täällä reissaillessani, mutta onneks oman ikästäkin seuraa suunnilleen löytyy aina :)

    VastaaPoista