ROAD TRIPPING / NZ

Kokonaisuudessaan meillä oli Uudessa-Seelannissa vähän aikaa, ja tämä siksi, että niin raha kuin aikakin oli tälle reissulle rajallista, ,ja ajateltiin olevan järkevämpää olla halvemmassa Aasiassa kauemmin kuin kalliissa Seelannissa. Mutta uberkuskimme Jackin oppien mukaan käytimme tässäkin BUT sanan sijasta sanaa AND:

We are travelling New Zealand but and we don't have much time.


Pieni joogaelli mun sisällä haluaa myös kehottaa kaikkia kokeilemaan tätä omassa ajatustyössä, ihan huikea ero!

Tiedossa ennätyspaljon tekstiä ja vielä enemmän kuvia, jos luet loppuun asti, aussilaisittain, 'you're a legend!'.

Keskiviikkona käytiin nappaamassa meidän Hyundai i30 (voin muuten suositella jos joku tarvii pikkuautoa, äiti ja isi vaikka mulle kesäksi?) lentokentältä ja suunnattiin kohti Milford Sound nimistä paikkaa. Linnuntietähän välimatkaa ei ole kuin noin 70 km, mutta kiitos Uuden-Seelannin kattavan maantieverkoston matka autolla on n. 290 km.

Loppumatka Milford soundille oli jotain aivan uskomatonta, mutkitteleva vuoristotie kymmenien jättisuurten kallioiden huipuilta laskevien vesiputousten keskellä. Mentiinpä me pieni pätkä yksisuuntaista tietä vuoren sisälläkin! Koko reissun ainoa sadepäivä sattui tälle päivälle, ei oikein vieläkään voida uskoa meidän tuuria. Vesiputouksethan on upeimmillaan kun sataa tai juuri sateen jälkeen kun niissä virtaa paljon vettä, joten tällä kertaa sade tuli kuin tilauksesta. Täältä mulla ei oo edes kuvia, tämä on vaan pakko nähdä omin silmin! Oikeastaan ei sitten ikinä nähty itse Milford Sound vuonoa, koska sinne olisi pitänyt ostaa jonkunnäköinen cruise. Tehtiin ainakin Hannan kertoman mukaan oikea ratkaisu kun tyydyttiin vaan ihailemaan vesiputouksia matkan varrella. Ajeltiin sitten takaisin suuntana jo ohittamamme Te Anau.

Lähdettiin siis tosiaan rempseästi liikkeelle ajatuksella nukkua autossa kolme ja puoli jäljellä olevaa yötä (sopu sijaa antaa ja säästö se on pienikin säästö, mitä näitä nyt on), ja näin me sitten myöskin ajeltiin auto low cost hintaluokan leirintäalueelle joka paljastuikin melkoisen lowiksi kun ei löydetty mitään mihin maksaa ja parkkeerattiin auto sitten vaan mahdollisimman lähelle naistenhuonetta (huussia). Kellon lähentyessä seitsemää kipattiin nopeasti pavut ja tonnikalat wraplättyjen sisälle ennen pimeän tuloa ja vaihdettiin evening wear päälle. Meillähän oli käytännössä kaikilla yksi asu koko reissulla (mulla lenkkarit, trikoot, collegepaita ja fleecetakki) jota sitten varioitiin vaihtamalla sukkia ja alusvaatteita ja aika nopeasti muodostuikin vitsiksi kysyä joka käänteessä "what are you going to wear?" johon vakiovastaus oli "this".

Lyhyesti sanottuna elämäni pisin yö takana heräiltiin puoli seitsemältä ja todettiin yhteen ääneen että tämä oli tässä, ensimmäisellä wifillä varattaisiin hostellit lopuille öille. Tunnin päästä koko juttu jo nauratti kun kävi ilmi miten jokainen oli vuorotellen herännyt ja luullut muiden nukkuvan kuin pienet enkelit, vaikka tosiasiassa heräiltiin kaikki puolen tunnin välein. Autoakin siinä käynnisteltiin muutamaan otteeseen lämmityksen toivossa.

Seuraavana kohteena meillä oli Lake Wanaka, jossa viivyttiin yksi yö. Ajettiin auto Roys Peak -vaelluksen (sama ongelma kun Hannalla, mikä on hiking/hike suomeksi? Patikointi?) juurelle. Sitä ennen tehtiin vielä tehostoppi, jolla muun muassa syötiin lounas, vaihdettiin vaatteet, käytiin puskapissalla ja letitettiin tukat.

Oltiin Ben Lomondin jälkeen varauduttu pahimpaan, mutta oikeastaan reitti Roys Peakille ei ollut niin paha kuin ajateltiin. Matkalla saatiin seuraa suloisista lampaista ja tuntuukin että valtaosissa mun kuvista oli yksi tämän eläinryhmän edustaja :D Vähän ennen huippua pysähdyttiin jälleen yhdelle 'kuvaustauolle' eli hengähtämään ja tavattiin brittimies ja -nainen ja irlantilainen mies. Jo tällä stopilla naurettiin varmaan 5 minuuttia putkeen näiden sankareiden jutuille (brittihuumori on ihan huippua, samoin aksentti!!) ja kun tavattiin huipulla uudelleen pidettiin melkein tunnin mittainen evästauko heidän kanssaan. Miehistä toinen oli breikin ottanut lakimies ja irkkumies esitteli itsensä 'my name is Donul, like donut without a 't''. Hän taas oli välivuotta pitävä alakoulun opettaja.

Pidettiin pienet kuvaukset huipulla ja lähdettiin kirjaimellisesti juoksemaan alas, rinnettä oli melkein hankalampi kävellä kuin juosta. Siellä me kuuden hengen ryhmärämä sitten juostiin lampaiden keskellä repuista kiinni pitäen alas, oli varmaan aikamoinen näky! Pakko tähän väliin hehkuttaa miten huippua porukkaa Uudessa-Seelannissa oli liikkeellä, tuli taas niin kiitollinen olo siitä että saa tavata näin paljon erilaisia ihmisiä.

Varattiin siis meidän kahden seuraavan yön majoitukset mäkkärissä wifillä 5 minuutin taustatyön jälkeen, ja Adventure Queenstownin jälkeen Wanakan hostelli oli melkoinen järkytys :D Hostellissa ei varmaan sinänsä ollut mitään vikaa, totuttiin vaan liian hyvälle Queenstownissa, ja sen jälkeen hämähäkinseitit suihkussa ja sotkuinen pieni keittiö ja erillisessä rakennuksessa sijaitseva vessa ei oikein napannut. No tässä vaiheessa kyllä yhteen ääneen todettiin minkä tahansa olevan parempi kuin auto, ja Haleyn sanoin meidän piti nukkua yö autossa että osattiin arvostaa Wanakan hostellia!

Seuraavan päivän suunnitelmissa oli oikeastaan hyvin pitkälle pelkkää ajamista pienillä stopeilla, joista ensimmäisenä oli Lake Wanakan 'the tree'. Olihan se aika vaikuttavan näköinen, ja jo aamukahdeksalta paikalla oli kasa aasialaisia kameroineen.

Seuraavaksi suunnattiin sitten Franz Josef Glacierille, joka on siis jäätikkö Uuden-Seelannin länsirannikolla. Monet sanovat että ainoa oikea tapa nähdä jäätikkö on lentää sinne helikopterilla, minkä esim. Hanna teki. Me ei kuitenkaan haluttu kuluttaa satoja kopterilentoon, kun kenellekään jäätikön näkeminen ei ollut must see -listalla. Ajettiin parkkipaikalle, josta lähti lyhyt kävelyreitti jolta jäätiköstä pystyi näkemään pienen palan. Oli aika hieno näky kun autosta katsellessa pilvissä oli juuri jäätikön kohdalla aukko, mutta kun saatiin kamerat käteen, pilvet olivat liikkuneet jo jonkin verran...

Tämän jälkeen ajettiin kirjaimellisesti läpi koko maan toisella rannikolla sijaitsevaan Kaikouraan, josta oltiin varattu motellihuone. Ja tällä kertaa aina positiivinen Haley sanoi että meidän piti nähdä tämä motelli, että pystyttiin arvostamaan edellistä hostellia :D Meidän huone haisi kummalliselle, vessassa oli jättiötökkä ja peittoja ei ollut. No käytiin sitten vuokraamassa peitot respasta $3/kpl ja nukuttiin yö ja lähdettiin kiireesti aamulla jatkamaan matkaa.

Ajettiin kymmenisen minuuttia paikkaan, jossa pitäisi nähdä hylkeitä ja vesiputouksia. Ja siellähän niitä köllötteli kallioilla! Oltiin jo tästä ihan haltioissaan, mutta kun käveltiin vähän matkaa metsän sisälle, fiilis parani entisestään. Kymmeniä hylkeitä hyppeli pienessä joessa ja vesiputouksen alla. Yksi jopa uskaltautui tulemaan meidän lähelle ja antoi pieniä pusuja. Ja kaikki tämä ihan ilmaiseksi, nämä onnelliset hylkeet peittosivat sata-nolla kaikenmaailman eläintarhan eläimet! Kun hypättiin takaisin autoon nähtiin vielä kymmenisen delfiiniä hyppimässä meressä. Kuin siistiä.

Alunperin tarkoitus oli ajaa suoraan Lake Tekapolle, mutta todettiin Christchurchin olevan melkeinpä meidän reitin varrella ja poikettiin sitten siellä. Ajeltiin kaupungissa ja syötiin lounasta Botanic Gardenseilla. Oli kiva nähdä vähän isompi kaupunki, vaikkei Christchurch loppujen lopuksi tuntunutkaan juuri Oulua isommalta. 

Uusiseelantilaisia kutsutaan nimellä Kiwi, joka on myös lintu, joka ei osaa lentää. Uusiseelantilaiset kiivit oli myös parhaita mitä oon maistanu!!

Tekapolla taas käytiin kuuluisalla 'church of the Good Shepherd' -nimisellä kirkolla, ja jos totta puhutaan olin odottanut vähän vaikuttavampaa näkyä maan kauneimmaksi tituleeratulta kirkolta. Olin odottanut karumpaa ja jotenkin yksinäisempää kirkkoa järven rannalla ja sen sijaan kirkolla pyöri pari bussilastillista turisteja. Järvi oli itsessään kyllä todella kaunis ja todella sininen! Jalat edelleen palautumattomina kahdesta vuoresta, kävelyn sijaan ajettiin autolla korkealle kukkulalle, josta näki koko järven ja ylikin.

kuva matkanvarrelta, nähtiin sitten sattumalta Mount Cook!

Illaksi ajettiin kotiin eli Queenstowniin, josta ei kuitenkaan valitettavasti saatu huonetta samasta hostellista, mutta toisesta tosi kivasta kuitenkin. Sitten maanantaiaamuna olikin aika palauttaa auto, hypätä lentokoneeseen ja suunnata takaisin Sydneyyn!

Uudessa-Seelannissa ajamisesta sen verran, että kaikki sujui todella hyvin! Kilometrejä kertyi suunnilleen 2200 ja ajettiin siis Sinin kanssa matkat puoliksi parin tunnin vuoroissa. Voi kyllä nyt sanoa että ajaminen missään olosuhteissa ei oo enää ongelma kummallekkaan, semmoisia teitä tuli ajeltua! Serpentiinitietä vuoristossa, kapeaa jopa yksisuuntaista tietä, jossa toisella puolella on kallionseinämä ja toisella puolella meri tai järvi, tavallista maantieajoa, pitkiä matkoja ja yksisuuntaisia siltoja. Auton vuokraaminen oli ihan tosi hyvä valinta meille, kun meillä ei sitä aikaa niin hirveästi ollut. Sai pysähdellä aina kun näki kauniin paikan, ja suunnitelmia oli helppo muuttaa. Kuunneltiin koko Ed Sheeranin tuotanto läpi varmaan seitsemän kertaa ja laulettiin mukana mitä kummallisimmissa biiseissä. Kaikkinensa tosi onnistunut road trip!! En tiedä johtuiko siitä tosiasiasta, että meidän heipat Haleylle alkoi lähestymään, mutta Uudesta-Seelannista lähteminen tuntui jotenkin todella haikealta. Maa, johon palaan varmasti vielä uudelleen.

Huomenna jatketaan matkaa aikaisin aamulla Sufrers Paradiseen, Byron bay on myös kohdellut meitä erittäin hyvin!!

♥ Elli

P.S Jos jotakin kiinnostaa, tässä vielä linkki meidän reittiin klik!

QUEENSTOWN / NZ

Heipat täältä koneen äärestä reilun viikon tauon jälkeen! Eilen laskeuduttiin Sydneyn lentokentälle ja myöhemmin napattiin yöbussi Byron Bayhyn. Ollaan ihan tosi väsyneitä kaiken matkustelun jälkeen ja säänkin ollessa vähän sateinen ja harmaa päätettiin ottaa ansaittu lepotauko hostellin oleskelutilassa wifin äärellä. Viivytään täällä Byronissa kolme päivää, mutta nyt kuitenkin palatkaamme otsikon aiheeseen!!

Saavuttiin siis Queenstowniin maanantaina neljän-viiden aikaan lennon ollessa pari tuntia myöhässä. Oltiin jo koneesta pettyneenä katsottu miten lentokenttätyöntekijät hengailee t-paitasillaan eikä toppavaatteissa, mutta kun astuttiin ulos oli meitä vastassa ihana kirpsakka syysilma! Heitettiin villejä veikkauksia lämpötilasta ja ilmeisesti Sydneyn kesä on pehmentänyt meitä sen verran että luultiin sen olevan 7 oikean 17 sijaan.. Hypättiin bussiin ja ajeltiin 15 minuuttia Wakatipu-järven rannalla sijaitsevaan pieneen 19,000 asukkaan Queenstownin kylään ja rakastuttiin kaikki samantien! Kai sitä pitäisi kaupungista puhua, mutta musta Queenstown muistutti enemmän Lapin laskettelukylää ja ehkä siks just se olikin rakkautta ensisilmäyksellä.

Meidän hostelli oli myös aivan huippu ja kun mentiin tsekkautumaan sisään tuli pieni hämmentyneisyyden hetki kun receptionista kysyttiin selvällä suomella 'kuka teistä on Elli?'. Katseltiin Sinin kanssa toisia hetki enkä edes muista millä kielellä lopulta sain vastattua :D Maailma on pieni... Maanantaina hengailtiin vaan hostellilla ja tehtiin pieni kierros kylässä ja väsyneinä pitkän päivän jälkeen mentiin jo ajoissa nukkumaan.

Tiistaina lähdettiin kipuamaan Ben Lomond -niminen vaellus joka käytännössä oli koko menomatka ylämäkeä ja paluumatka alamäkeä. Muutaman kerran meinasi epätoivo iskeä mutta saatiin kuin saatiinkin kivuttua Ben Lomond Saddlelle!! Tunnin kipuamisen päässä oleva huippu jätettiin sitten odottamaan ens kertaan..

Tämän jälkeen oltiin kaikki tosi väsyneitä, mutta otettiin kuitenkin vaan pieni rentoutumishetki hostellilla ja sitten lähdettiin treffaamaan Hannaa. Käveleskeltiin 'keskustassa' ja myöhemmin palattiin sitten hostellille kokkailemaan.

Saatiin tiistaipäivän aikana extempore idea tehdä jotain erilaista keskiviikkona (muttei kuitenkaan hypätä benjiä tai laskuvarjohyppyä...) ja lopulta päädyttiin kymmenien esitteiden tutkimisen jälkeen varaamaan kahden tunnin maastoratsastusretki Glenorchy-nimisessä paikassa n. 45 minuutin ajomatkan päässä Queenstownista samaisen Wakatipu-järven rannalla. Seuraavana päivänä suunnattiinkin sitten ratsaille ja voi kuinka innoissaan olin, oli ihan huikeeta päästä takaisin hevosen selkään. Meitä oli ryhmässä yhdeksän henkilöä joista neljä oli aasialaisia ensikertalaisia (....). Voitte kuvitella loput :D selfietikut oli kuitenkin jätetty kotiin! No ei vaan kaikki meni tosi hyvin!! Kokeneempana pääsin myös ottamaan parit laukkapätkät Vinnie-hepan kanssa. Ainoa huono puoli on se että nyt tekee kahta kauheammin mieli uudestaan ratsaille..

Iltapäivällä napattiin vielä meidän huipusta hostellista maastopyörät lainaan ja polkastiin 16 kilometrin lenkki järven rantaa ja kaiken tämän sporttisuuden palkitsi illalla burgeritreffit Hannan kanssa Queenstownin kuuluisassa Fergburger-nimisessä hampparipaikassa.

Meidän hostelli Adventure Queenstown oli ihan huippu, ja tätä muisteltiin kaiholla seuraavien öiden aikana useaan otteeseen. Hostellissa oli kaikki mietitty loppuun asti ja tunnelma ja ihmiset oli ihanan rentoja. Nukuttiin 6 hengen sekadormissa ja meidän kämppikset ehti osa vaihtuakin kolmen yön aikana. Joka ilta käytiin ihania keskusteluja muiden reissaajien kanssa ja saatiin mm. tosi hyviä vinkkejä tuleville reissuille ja jaettiin omia kokemuksia, kuultiin kaikki Skotlannin ja Ison-Britannian välisistä suhteista ja pohdittiin kielieroja englantia puhuvien ihmisten välillä.

Torstaiaamuna olikin sitten aika vaihtaa maisemaa mutta tästä lisää myöhemmin!

Kuulemisiin,
 ♥ Elli

GOOD BYE

Kun elokuussa pakkasin laukut ja jätin Suomen ja kaikki rakkaat taakse, en todellakaan osannut kuvitella millainen seuraava vuosi tulisi olemaan. Nyt seitsemän ja puoli kuukautta myöhemmin on aika sanoa heipat kakkoskodille ja Sydneylle 'muutamaa' kokemusta rikkaampana.

Tosi omituista näin jälkeenpäin ajatella jo ihan sitä, että oon yli puoli vuotta elänyt mun elämää ja muodostanut uusia ihmissuhteita pääasiassa vieraalla kielellä. Tai sitä, että mun nimeäkään ei lausuta täällä samalla tavalla kuin kotona Suomessa, vaikka oonki mun nimen kanssa päässy suht helpolla. Raha on eri, liikenne vääränpuoleista ja vuodenajat väärinpäin. Välillä onkin tuntunut että elämä täällä on niin erilaista että elän lasten piirtämässä maailmassa, jossa tällä puolella maapalloa roikutaan väärinpäin pää alaspäin.

Oon kulkenut pitkän matkan siitä, kun vielä elin perheessä jossa en viihtynyt, en sitten yhtään. Nyt vähän hirvittää miten sillä lailla 'sanoin itseni irti' ilman varmuutta seuraavasta perheestä, mutta toisaalta taas olen ihan tajuttoman ylpeä siitä että uskalsin toisen kerran parin kuukauden sisällä hypätä tuntemattomaan. Ja kappas miten kävi. Jollain tasolla oon täällä alkanut uskomaan kohtaloon, ja siihen että kaikella on merkityksensä. Tai ainakin nyt siihen että asiat kyllä järjestyy lopulta.

Helposti kuvien ja kertomusten perusteella mun elämän täällä voisi kuvitella olleen lähestulkoon täydellistä: biitsipäiviä, kauniita auringonlaskuja, roadtrippejä, bbq iltoja ystävien kanssa, lisää biitsipäiviä ja ainiin, siinä sivussa vähän töitä, jotka nekin kuvista päätellen on pelkkiä puisto- ja biitsipäiviä.

Ihan arkea täälläkin on kuitenkin elelty, ja vaikkei au pairin työ varmasti rankimmasta päästä olekaan, on sekin kuitenkin työtä. Monesti on jäänyt kertomatta tarinat niiltä päiviltä kun lapset on vaan kiukutelleet ja mikään ei oikein onnistu. Aika vähän myös oon jakanut toisen luona asumiseen liittyviä huonoja puolia (lukekaa muutamia esimerkkejä Sinin postauksesta) puhumattakaan koti-ikävän aalloista. Monesti on jopa mietitty, oisko tähän hommaan lähtenyt mukaan, jos ois tarkalleen tiennyt mitä tuleman pitää.

Vaikka nyt koenkin olevani valmis jatkamaan reissua ja lopettamaan au pairin hommat, on paljon asioita, joita varmasti tulen kaipaamaan, ennemmin tai myöhemmin. En todellakaan kadu hetkeäkään päätöstä lähteä au pairiksi saati sitten maavalintaa. Uskon että Australia oli mulle just se oikea paikka, ja täällä olen saanut kaikesta työn rankkuuden valituksesta huolimatta ladata akkuja seuraavien vuosien opiskeluun.

Tuun kaipaamaan täällä löytämiäni ystäviä, kakkosperhettä, ihania auringonlaskuja, tiettyjä kahviloita ja ravintoloita, Northern Beachejä ja aurinkoa. Tuun kaipaamaan sitä, että aamulla säätä vilkaisematta tietää sortsien ja topin olevan päivästä riippumatta hyvä asuvalinta, tuttuja ajoreittejä ja bussimatkoja, ilmaisten vessojen paljoutta ja jopa sitä, että hiekkaa on ihan joka paikassa vuorokauden ympäri. Tulee olemaan niin outoa, kun bussista poistuessa ihmiset ei enää sanokaan "cheers mate" enkä tämän maanosan jätettyäni tuu todennäköisesti enää vaatekaupoissa olemaan kenenkään "hun" tai "darling". Tuun myös kaipaamaan niin paljon ihmisten avoimuutta ja sitä, että kaikki hymyilee ja juttelee kaikille, tunnettiin tai ei. Tuun kaipaamaan sitä pientä 3,5 vuotiaan kättä joka aina ilmestyy mun käteen, ja 6-vuotiaan innokkaita kysymyksiä mm. siitä, voinko uskoa miten jossain on oikeasti niin kylmä että merikin jäätyy (voi kyllä voin). Tämän jälkeen joka kerta kun laitan lapsen turvaistuimeen kuulen päässä "please don't click me harder" ja kun parkkeeraan auton "is this a good spot?". Tulee olemaan outoa kun ei joka päivä kuule "hello Elli Myllymaki from Oulu Finland" eikä J 3v lisäämässä "and from Africa. And from the gym" (joulun aikoihin J sai yhtäkkiä päähänsä että oon kotoisin Afrikasta ja tätä on kuultu siitä asti.. Salilla on vissiin tullut käytyä kans ihan kiitettävästi :D) Tulee myös tosi kova ikävä host dadin huonoja vitsejä (Are you finished? Hehehe) ja host äidin touhotusta. En voi sanoikisi edes pukea sitä kuinka kiitollinen oon koko tästä kokemuksesta ja siitä että Phil ja Kristy on huolehtinu musta niinku omasta tyttärestään. En ois tänne tullessa todellakaan uskonut että saan näin tärkeän kakkosperheen toiselta puolelta maailmaa, ja tulee olemaan niin omituista muuttaa pois talosta jota on puoli vuotta kutsunut kodiksi.

Nämä kuukaudet on antanut mulle niin paljon, paljon enemmän kuin ottaneet. Ne on olleet varmasti henkisesti elämäni rankimmat kuukaudet, mutta en muista muita kuukausia jolloin olisin saanut näin paljon uusia kokemuksia ja ystäviä tai oppinut näin paljon itsestäni.

Nyt on kuitenkin aika suunnata kohti uusia seikkailuja, nähdään reilun kuuden viikon päästä Suomi!!

Edit: Voi vitsi mikä ubermatka lentokentälle. Meidän kuskina toimi 68-vuotias Hawaijilla kasvanut elokuvaohjaaja/kuvaaja/elämäntapaopas/surffaaja, joka paljastui ehkä inspiroivimmaksi ihmiseksi kenet oon koko tämän reissun aikana tavannut. Onneksi saatiin kuunnella hänen juttujaan reilun tunnin verran lentokentälle ja huhhuh. Varmaankin parhaimmalla elämänasenteella varustettu ihminen kenet oon ikinä tavannut! Hän jakoi meille elämänohjeiden lisäksi oman rakkaustarinansa ja kertoi kuinka uskoo että jokaisella joka astuu hänen autoonsa on tarkoitus olla siinä. Lopulta hypättiin ulos autosta lentokentän pihalla maailman leveimmät hymyt kasvoilla ja hän herrasmiehenä nosti laukut autosta jonka jälkeen antoi meille heart to heart halaukset ja poskipusut. Juuri tällaiset kohtaamiset tekee tästä kaikesta niin mahtavaa. Toivon että olisin äänittänyt koko matkan ja voisin kuunnella hänen puhettaan aina kun on paha mieli.

You girls are glowing from the inside, I'm so excited for you 'cause you have your whole life ahead of us.

If your heart is in the right place good things will come to you.

Give more than you take.

❤️ Elli