2016/05/19

I'M COMING HOME

Sattuneista syistä on reissukertomukset jääneet nyt vähän vähemmälle, mutta julkaisen kuvia sitten varmaan kotoa käsin, sillä ainakin Kuala Lumpurin tarinat on jo luonnoksissa puolivalmiina odottamassa.

Aikalailla tasan 9 kuukautta maailmalla ja nyt olis pari Finnairin lentoa lennettävänä kohteena Oulu Finland. Miten on sitten mennyt noin niinkuin omasta mielestä?

No eihän se ihan mennyt. Tai no meni mutta ei ihan sillä tavalla kuin suunniteltiin. Kuala Lumpurissa viimeisenä päivänä mun olo huononi ja Sinin pakottamana käveltiin sitten kolmatta kertaa Kuala Lumpurin sairaalaan ja sain sieltä lääkkeitä vatsaongelmiin. Kyseisessä sairaalassa oli sen verran tultu ravattua että hoitajat jo muisti meidät ja kyseli multa että miten mun 'rabies-ystävä' voi :D (hoxhoxhox Sinillä ei siis mitään rabiesta oikeasti ollut, siihen vaan haettiin pitkin maailmaa rokotuksia apinanpureman takia).

Krabilla, jonne lennettiin Malesiasta, oltiinkin jo yksi kokonainen (!!) päivä lähes täysissä voimissa, kunnes illalla aloin tuntemaan oloni vähän kummalliseksi. Yöllä vessaan seiniä pitkin hoiperrellessa oli pakko myöntää että kuumetta taisi olla ja aika paljon (t. en usko kuumeeseen) ja aamulla herätessä ei todellakaan enää ollut mikään maailmanvalloittaja -olo. Jatkettiin kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan ja lähdettiin kohti Koh Lantaa, jossa minä kuumeilin pari päivää ja öisin googlettelin 'kuume ja Thaimaa' -haulla diagnooseja. Sieltä auki lävähti pelkkää denguekuumetta ja kun oireet (kuume, kipu silmien 'takana', ruokahaluttomuus, kutina) täsmäsivät nakkasin puoliläpällä Sinille että kyllä me nyt sen rabieksen seuraksi tästä vielä denguekuume napattiin. Mun olo parani sen parin päivän jälkeen melkein normaaliksi (tai no joo, tässä vaiheessa en tyyliin enää muistanut mikä on normaali olo..), mutta sitten olikin Sinin vuoro. Syötiin rehellisesti sanottuna varmaan melkein viikon ajan melkkiä mehujäitä ja Selena Gomez -tuutteja ja vettä, ei vaan ollut kummallakaan ruokahalua nuudeleihin ja riisiin asti.

Viime lauantaina lähdettiin veneellä Koh Phi Phille ja koska mun kämmenien ja jalkapohjien tosi outo kutina oli edennyt yöunet vieväksi halusin hakea lääkäristä antihistamiineja ja Sinikin varovasti sitten kysyi että pitäisiköhän oikeasti käydä se denguekuume tarkistamassa. Ja hyvä että mentiin.

Diagnoosina oli siis se denguekuume, meille molemmille. Denguekuumetta voi jokainen googletella, mutta tiivistettynä se on siis viruksen aiheuttama tauti, joka leviää hyttysten välityksellä ja johon ei vielä ainakaan tunneta parannuskeinoa. Ensimmäisellä kerralla taudista ei pitäisi olla hengenvaaraa mutta ilmeisesti se vaara kuitenkin on jossain määrin olemassa kun lääkäri niin huolissaan tuntui olevan. Jotkut vereen liittyvät luvut (englanniksi platelet level) siinä oli Sinillä hyvin alhaalla, mulla onneksi jo normaalit. Just denguekuumeessa on tyypillistä että tuo lukema laskee ja laskee ja sen ollessa tosi alhaalla on vissiin vaarana kaikenlaiset ulkoiset ja sisäiset verenvuodot ja sokkitila. No mutta se tästä hyvin ammattimaisesta lääketieteellisestä osiosta :D

Enivei lääkäri määräs Sinille tipan ja he sitten ravasivat neljän tunnin välein meidän hotellihuoneessa ottamassa verikokeita tms. Pakko muuten tässä välissä kehua tätä lääkäriklinikkaa, ihan sairaan hyvä palvelu! Meidän hotelli sattui kätevästi olemaan klinikan naapurissa, ja sympaattinen kaksikko sieltä aina koputteli öin ja päivin meidän huoneen oven takana pyydellen anteeksi häiriötä.

Oli muuten varmaan elämäni pisimmät päivät kun ainoina tapahtumina oli lääkäreiden ja hoitsujen visiitit ja niiden välissä neljä tuntia aikaa stressata ja murehtia. Lääkäri lätkäisi jonkunnäköisen matkustuskiellon arvojen pysyessä aina vaan reippaasti alle rajojen. Tässä vaiheessa Sinillä kyllä oli jo ihan normaali olo, ja sen takia päätettiin enivei ottaa paatti maihin Phuketiin. Phuketissa mentiin Phi Phin lääkärin käskystä sairaalaan verikokeisiin ja odottelemaan tuloksia. Niitä tuovan lääkärin ilme oli näkemisen arvoinen kun saatesanojen 'your platelet level is very low, 110' (aiemmin 60-80, normaali 150 ja yli) jälkeen nakattiin Sinin kanssa ylävitosia ja hyvä ettei voiton tanssia vedetty. Ihan oikeasti maailman paras fiilis, arvot oli vihdoin lähteneet nousemaan kunnolla!!

Denguekuumeeseen kuuluu sellainen mukava parin viikon jälkitautivoimattomuus, niin ei tässä ihan vielä kumpikaan maratoonikunnossa olla, mutta voi luoja tuntuu hyvältä kaiken sen sairastelun jälkeen tuntea olo NORMAALIKSI. Ennen tätä saakutin denguekuumetta ollaan kaikki pienet ja isommat vastoinkäymiset samantien käännetty jotenkin positiivisiksi (ihan kiva uusi luonteenpiirre muuten), mutta siinä vaiheessa kun Phi Phillä tuomio langetettiin ja huoneen check in -aikaankin oli vielä pari tuntia aikaa istuttiin hotellin portaille ja oikeasti märsäsin säälittävänä varmaan 15 minuuttia. Parin seuraavan päivän aikana hoettiin vuorotellen aamusta iltaan miten ainoa asia mitä halutaan on mennä kotiin.

Voin muuten kertoa, että tässä varsinkin reissatessa on oma arvomaailma mennyt ihan uusiksi. Siinä missä ennen suurin huolenaihe oli rusketus ja parit aussikilot on yhtäkkiä nyt maailman kiitollisin olo kun on ihan kohta koneessa kohti Suomea (suunnilleen) yhtenä kappaleena. Vaikka meillä suurin osa sairaaloista onkin ollut tosi hyviä on pakko myös ylistää Suomen terveydenhuoltoa ja sitä, että Suomessa ylipäätänsäkin aina tietää että asiat hoituu. On myös aika iso arvostus noussut puhdasta juomavettä kohtaan, ja sitä, että ravintolassa uskaltaa syödä kaikkea ilman pelkoa ties mistä taudeista.

Meidän englannin kieli on myös noussut ihan uudelle levelille (tai no...) kun nykyään kieliopin ja kohteliaisuussanat korvaa mahdollisimman vähäsanainen ja suurivolyyminen lausuminen intialaissksentilla. Siinä on mun vinkki Aasiassa selviämiseen, näin tulet parhaiten ymmärretyksi. (Esim. ei näin: 'excuse me, I was wondering if I could possibly get some more milk' vaan: 'MILK')

No nyt ollaan täällä Singapore Changin ihanalla maailman parhaalla lentokentällä ja sen enempää takaisin tästä sairaskertomuksesta reissublogin puolelle poikkeamatta on ihan pakko hehkuttaa kuinka superi kaupunki Singapore on. Siisti ja viihtyisä, ihmiset ymmärtää normaalivolyymista  puhetta ja sääkin on ollut vähän miellyttävämpi.

Tuntuu aika uskomattomalta, että kaiken tuon lentokielloilla uhkailemisen ja sairastelun jälkeen täällä sitä nyt ootellaan Finnairin lentoa KOTIIN. Kun hypättiin meidän Uber-kyytiin (oih mikä symppis kuski taas) kuski kysyi, että kotiinkos sitä ollaan menossa, how sad. Vilkaistiin Sinin kanssa toisia tyhmä virne naamalla ja sanottiin yhteen ääneen 'no, actually not sad at all'.


Nyt ei voi muuta sanoa kun että huhhuh mikä seikkailu ja ihana olla pian taas kotona äidin ruokapatojen ja isin vitsien äärellä ❤️

❤️Elli


P.S Mulla on siis jakamatta kuvat ja tarinat Kuala Lumpurista, Thaimaasta ja täältä Singaporesta, että stay tuned, päivittelen varmasti jetlageissani nekin tänne lähipäivinä/viikkoina!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti